Vuoden 2024 järvien kunnostusavustusten haku julkaistaan alkuvuodesta.
Toimintaympäristövaliokunta ilmoittaa haettavaksi avustuksia yhdistyksille, toimikunnille ja osakaskunnille pienimuotoisiin järvien kunnostuksiin esim. niittoon tai hoitokalastukseen.
Hakemuksessa tulee esittää suunnitelma tehtävistä töistä, kuluista ja arvio talkootyön määrästä. Niitoilta ja ruoppauksilta edellytetään karttapiirrosta. Lisäksi hakemuksesta tulee ilmetä hakijan yhteystiedot, haettu summa, muut rahoittajat ja tilinumero, jolle avustus toivotaan maksettavan.
Hakijan tulee tehdä työstään ruoppaus- ja niittoilmoitus ELY-keskukselle. Ruoppaus saattaa vaatia myös aluehallintoviraston lupaa. Ruopata voi pääsääntöisesti 1.9. – 31.5. välisenä aikana. Järviavustuksia myönnetään vain kuluvalle vuodelle ja hakijalta vaaditaan raporttia tehdystä työstä. Avustukset maksetaan tehdystä työstä saadun raportin ja kuittien toimittamisen jälkeen.
Lisätietoja antaa Sysmän ympäristönsuojelutarkastaja
ymparisto@sysma.fi, p. 044 7134 529