Valitse sivu

Ympäristöviikkoa vietetään jälleen 26.5.-8.6.2025, tänä vuonna teemalla ”Kestävä liikkuminen- liiku hitaammin, hengitä enemmän”.

Kutsumme kaikki Sysmän ala- ja yläkoululaiset sekä toisen asteen opiskelijat mukaan osallistumaan koko Päijät-Hämeen ympäristöviikon julistekilpaluun!

Ympäristöviikolle valitaan vuosittain teemaan sopiva julistekuva kilpailulla, johon kutsutaan Päijät-Hämeen kuntien ala- ja yläkoululaiset, sekä lukioiden/toisen asteen opiskelijat kuntien oman päätöksen mukaisesti. Kunnat päättävät myös kuntakohtaiset voittajat ja palkitsevat ne omassa kunnassaan.

Kuntien voittajatyöt jatkavat maakunnalliseen kilpailuun, jossa äänestetään kaikkien kuntien yhteinen voittaja. Tästä työstä tehdään kaikkien kuntien yhteinen ympäristöviikkojuliste! Lisäksi Sysmässä jokaisen ikäluokan voittaja ja maakunnallisessa kilpailussa jatkoon päässyt työ palkitaan erikseen!

Kilpailuun voit osallistua joko koulun kautta tai itsenäisesti.

Toteuttamistapa
Kuvan toteuttamistapa ja -tyyli ovat vapaat. Huomioi kuitenkin kuvan painatettavuus ja toimivuus julisteena työtä suunniteltaessa. Juliste painetaan A3 kokoon pystysuunnassa. Koulu tai oppilas itse voi lähettää kilpailuun kaikki sitä varten tehdyt työt. Töiden taakse merkitään tekijän nimi, ikä, luokka ja koulun nimi, sekä koulun yhteyshenkilön nimi ja yhteystiedot.


Aikataulu
Osallistuvien töiden tulee olla perillä omassa kunnassa viimeistään maanantaina 25.4.2025 klo 16. Työt voi toimittaa sähköisesti (pdf, jpg, jpeg), kirjeitse postilla tai tuomalla kuoressa omaan kuntaan yhteystietojen mukaisesti. Sähköpostin otsikoksi tai kuoreen on merkittävä kunta ja ”Ympäristöviikon julistekilpailu 2025”.

Postitse

Ympäristöviikon julistekilpailu 2025, Valittulantie 5, 19700 Sysmä

Asiointipisteelle

Valittulantie 5, 19700 Sysmä

aukioloaikojen puitteissa

Sähköpostilla

ymparisto@sysma.fi

Ympäristöviikon Sysmän yhteyshenkilö

Emma Husu

044 713 4529

etunimi.sukunimi@sysma.fi

Ajatuksia teeman käsittelyyn
Seudullisen ympäristöviikon ja julistekilpailun aikana tarkastellaan kestävää liikkumista ja sen vaikutuksia ympäristölle. Kestävä liikkuminen tarkoittaa muun muassa sitä, että valitsemme ympäristöä vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja liikkua. Tällä tavalla voimme kaikki omilla teoillamme hidastaa ilmastonmuutosta ja vähentää päästöjä. Kestävä liikkuminen on tärkeää, sillä autolla ajaminen ja lentäminen tuottavat suuria määriä kasvihuonekaasuja, jotka lämmittävät maapalloa.
Kestävä liikkuminen on valinta, joka auttaa meitä torjumaan ilmastonmuutosta ja vähentämään ympäristön kuormitusta. Luonto muuttuu ja niin meidän tulee meidänkin muuttua – valitaan siis viisaasti ja kunnioitetaan luontoa ympärillämme!
Miten liikut kestävästi?

  • Kävele tai pyöräile lyhyillä matkoilla, kuten kouluun tai kauppaan. Kävely ja pyöräily ovat ympäristöystävällisiä ja terveellisiä vaihtoehtoja. Ne eivät tuota lainkaan päästöjä, ja samalla parannat omaa hyvinvointiasi. Pyöräily sopii lyhyille ja hieman pidemmillekin matkoille, kuten kouluun, harrastuksiin tai kaverin luo.
  • Hyödynnä joukkoliikennettä, kun matka on pidempi. Se on ympäristöystävällistä ja usein myös edullista. Junat, bussit ja metrot kuljettavat kerralla monia ihmisiä, mikä vähentää liikenteen päästöjä verrattuna yksityisautoihin.
  • Kimppakyydillä harrastuksiin tai kouluun voit vähentää liikenteen päästöjä ja ruuhkautumista. Kimppakyydillä matkustaminen voi olla myös hauskempaa!
  • Sähköautot ja sähköpyörät ovat tulevaisuuden liikkumisratkaisuja, jotka vähentävät liikenteen aiheuttamia päästöjä. Sähköautot eivät tuota lainkaan päästöjä ajon aikana, ja sähköpyörä sopii lyhyisiin matkoihin ilman suurta ponnistelua.
    Miten kestävä liikkuminen liittyy terveyteen?
    Kestävä liikkuminen on hyväksi ei vain ympäristölle, vaan myös meille itsellemme. Kun kävelemme tai pyöräilemme, vahvistamme muun muassa hengityselimistöä ja lihaksia. Liikkuminen tekee hyvää myös mielelle, ja se tuo liikunnan osaksi jokaista päivää. Kestävä liikkuminen, kuten pyöräily tai kävely, on siis loistava tapa pitää huolta sekä ympäristöstä että omasta hyvinvoinnistamme!
    Miksi kestävä liikkuminen on tärkeää?
    Liikkumalla kestävästi voimme vähentää kasvihuonekaasupäästöjä, jotka kiihdyttävät maapallon lämpenemistä. Jos valitsemme pyörän, kävelyn, joukkoliikenteen tai sähköauton, autamme ympäristöä. Pienet teot, kuten autolla ajamisen vähentäminen, voivat yhdessä vaikuttaa paljon ja auttaa saavuttamaan ilmastotavoitteet. Aiheeseen liittyviä linkkejä: • Ilmasto-opas: Liikenne on merkittävä kasvihuonekaasupäästöjen tuottaja. ilmasto-opas.fi/liikenne • Lahden kaupunki: Kestävän liikkumisen kehittäminen. lahti.fi/kestävän-liikkumisen-kehittäminen • Motiva: Kestävä liikenne ja liikkuminen. motiva.fi/ratkaisut • Traficom: Kotimaan liikenteen CO2-päästöt liikennemuodoittain. traficom.fi/tilastot Ympäristöviikolla voit järjestää oman ympäristötempauksen tai osallistua muiden järjestämiin tapahtumiin. Kaikki ovat tervetulleita olipa teko tai tapahtuma minkä kokoinen tahansa. Tärkeää on huomata, kuinka yhdistämällä voimamme vaikutamme ympäristöön pienilläkin teoilla.
    Lisätietoa sekä monenlaista materiaalia ja ideoita Ympäristöviikon viettoon löydät
    www.ymparistoviikko.fi www.facebook.com/ymparistoviikko www.instagram.com/ymparistoviikko/