Vastuullisuus on tänä päivänä yhä keskeisempi osa yritystoimintaa ja ilmastotyötä voidaan tehdä kaiken kokoisissa organisaatioissa. Ilmastokumppanuus on hyvä keino yrityksille osallistua ilmastotyöhön ja verkostoitua niin muiden yritysten kuin oman kunnan kanssa. Myös Sysmässä tehdään aktiivisesti ilmastotyötä ja ilmastokumppaniyrityksiä on tällä hetkellä 9. Ilmastokumppanuusmalli on käytössä kaikissa Päijät-Hämeen kunnissa. Malli sopii kaikenlaisille yrityksille ja organisaatioille, jotka haluavat kehittää ympäristövastuullisuuttaan. Ilmastokumppanuus on maksutonta ja vapaaehtoista.
Yritykset määrittelevät itse omat ilmastotavoitteensa sekä päästövähennystoimensa alkukartoituksen perusteella ja allekirjoittavat Ilmastokumppanuus-sopimuksen oman kuntansa kanssa. Sitoumuksen jälkeen yritykset saavat käyttöönsä ”Teemme ilmastotyötä” -tunnuksen, jota he voivat hyödyntää viestinnässään
Haastattelimme muutamia Sysmän Ilmastokumppaneita, ja he saivat kertoa tekemästään ilmastotyöstä ja kokemuksistaan ilmastokumppaneina.
Tmi Liikolan likka
Satu Leinonen
Satu Leinonen on sysmäläinen paluumuuttaja 20 kaupungissa vietetyn vuoden jälkeen. Maalle muutto oli tietyllä tavalla myös oman elämän ilmastoteko, kun kaupungin vilskeestä muutti maaseudun rauhaan, puhtaan luonnon keskelle. Muuton sekä perheen myötä asioiden tärkeysjärjestys on selkiytynyt, ja ilmastoasiat ovat keskeisessä roolissa myös omassa arjessa. Oman tyttärensä kanssa Satu tekee mm. roskakävelyitä ja siistii Sysmän keskusta-aluetta roskia keräten.
Elokuun 2024 alussa Satu perusti yrityksensä tmi Liikolan Likka, joka tarjoaa jalkojenhoito- ja kotiapupalveluja Sysmän ja naapurikuntien alueella. Satu liittyi myös heti yrityksensä alkutaipaleella Sysmän kunnan ilmastokumppaniksi. Liikolan Likan ilmastokumppanuussitoumus allekirjoitettiin lokakuussa Sysmän Ilmastokumppanikahveilla.
Liikolan Likan ilmastotavoitteita ovat vähäpäästöinen liikkuminen, oman toiminnan ja tuotteiden hiilijalanjäljen selvittäminen, ympäristömerkittyjen tuotteiden suosiminen, ilmastonäkökulman sisällyttäminen hankintoihin ja kertakäyttötuotteiden välttäminen. Satulle ilmastotyö ja ympäristöystävällisyys ovat luonteva osa arjen toimintoja niin työssä kuin vapaa-ajalla. Työssään Satu liikkuu polkupyörällä aina kun mahdollista ja käyttää NaTrue-sertifioituja tuotteita. Kertakäyttötuotteiden täydellinen välttäminen jalkojenhoitotyössä on haastavaa, mutta huolellisella lajittelulla voidaan edistää pakkauksien kierrätystä ja vähentää sekajätteen määrää.
– Muiden ilmastokumppaneiden sekä kunnan kanssa syntynyt verkosto on osoittautunut hyödylliseksi. Ilmastokumppanuus on tuonut samanhenkisiä ihmisiä yhteen, Satu sanoo.
Satu kokee kunnan järjestämät yhteiset tapaamiset tärkeiksi, sillä yhteinen kokoontuminen pitää ilmastoasiat näkyvinä ja ovat hyviä tilaisuuksia keskustella omista ja muiden ilmastotavoitteista ja toteuttamisesta.
Sysmän Luomuherkut Oy
Anita ja Markku Nikki
Sysmän Luomuherkut Oy on vuodesta 1999 toiminut perheyritys, joka valmistaa luomuelintarvikkeita kotimaisesta luomuviljasta. Valikoimassa ovat suositut myslit, viljapihviaines sekä sipulikeittoaines, joita on saatavilla laajasti ympäri Suomen. Luonnonmukaisuus ja ympäristöystävällisyys ovat olleet toiminnan kulmakiviä jo yrityksen perustamisesta lähtien, joten ilmasto- ja ympäristötavoitteet ovat kulkeneet mukana jo ennen ilmastokumppanuutta.
Ympäristö- ja ilmastoystävällisyys näkyy kaikessa toiminnassa, myös rakennuksen ympäristön viheralueiden hoito tehdään mekaanisesti ilman torjunta-aineita. Mysliä valmistetaan isoja eriä, jotka kuljetetaan muualle pakattavaksi. Isojen tuotantoerien myötä kuljetukset voidaan toteuttaa mahdollisimman energiatehokkaasti, vähentäen päästöjä ja kustannuksia. Tuotteiden jakelu hoidetaan pakkaamon toimesta, jolloin tuotteiden kuljetukset kauppoihin toimivat tehokkaasti. Koko tuotantoketju tilalta asiakkaille on siis tarkoin suunniteltu.
Sysmän Luomuherkkujen ilmastotavoitteiden toimenpiteitä ovat led-lamppujen vaihtaminen valaisimiin, ulkovalaistuksen ohjaaminen aikaohjelmilla ja liiketunnistimilla ja uusiutuvan energian käyttö. Yritys on ollut Sysmän kunnan ilmastokumppani vuodesta 2021. Luomuherkut on saavuttanut asettamansa tavoitteet, esimerkiksi öljylämmityksestä luovuttiin jo kolme vuotta sitten ja tällä hetkellä panostetaan uusiutuvaan energiaan ja energiatehokkuuden optimointiin. Tilalle on asennettu aurinkopaneeleja, joiden energialla mm. ladataan sähköauto kesäaikana. Myslipaahtimossa on käytössä vesi- ja ilmalämpöpumput, joilla ylläpidetään tuotteiden optimaalista säilytyslämpötilaa. Seuraavana haasteena tilalla on myslinpaahtouunin energianlähteen vaihtaminen ympäristöystävällisempään, nykyisen öljyn sijasta
Myös Sysmän Luomuherkut kokee ilmastotyön luontevaksi osaksi arkea, ja tavoitteiden toteuttaminen on tuntunut helpolta. Yrittäjät kiittelevät kuntaa ja muita ilmastokumppaneita yhteistyöstä ilmastokumppanuuden tiimoilta ja samalla on tuotu näkyvyyttä jo tehdyille toimille ja ilmastotyölle.
Camping Sysmä ja Meijerinranta Oy
Mia ja Jukka Tommola
Camping Sysmä on palkittu leirintäalue, jonka yrittäjänä Mia Tommola on toiminut vuodesta 2014. Samalla paikalla on toiminut leirintäalue 1960-luvulta lähtien. Aluetta on kehitetty ja laajennettu viime vuosina ja kehitystyö jatkuu edelleen. Leirintäalue tarjoaa majoitus- ja ravintolapalveluita sekä erilaisia aktiviteetteja ja tapahtumia aivan Sysmän keskustassa. Muutamia vuosia sitten yrittäjät ostivat Sysmän Osuusmeijerin, jonka tontille perustettiin Meijerin Maitobaari, joka on myös Sysmän kunnan ilmastokumppani. Ilmastokumppaneina Camping ja Meijerinranta Oy ovat olleet vuodesta 2021.
– Meillä tavoitteena on ollut ja on edelleen sähkön seuranta ja säästäminen, veden kulutuksen seuraaminen ja säästäminen, jätteiden kierrätyksen maksimointi ja tästä asiakkaille ja henkilökunnalle tiedottaminen ja opastaminen. Olemme tehneet tätä työtä jatkuvasti ja toki onnistuneetkin, mutta näissä ei voi koskaan olla valmis, kertoo Mia.
Campingin ja Meijerinrannan ilmastotavoitteita on toteutettu esimerkiksi panostamalla jätteiden lajitteluun ja kierrätykseen sekä aktiivisesti seuraamalla ja selvittämällä jätteidenkäsittelyn muuttuvia ohjeita ja suosituksia. Kierrätysohjeista ja ilmastotavoitteista viestitään asiakkaille ja henkilökunnalle, jolloin ilmastotyö ja –tavoitteet pysyvät mielessä ja näkyvinä.
Myös leirintäalueen väki on ollut tyytyväinen kunnan tarjoamaan ilmastokumppanuuteen ja sen tarjoamiin verkostoitumismahdollisuuksiin ja matalan kynnyksen ilmastotyöhön. Ilmastokumppanuuden myötä on saatu aikaan yhteistyötä ja näkyvyyttä yrityksille ja niiden tekemälle ilmastotyölle.
Joogapunktio
Nea Hedberg
Joogapunktio on Nea Hedbergin seitsemän vuotta Sysmässä toiminut liikunta- ja hyvinvointipalveluja tuottava yritys. Tarjolla on joogatunteja, akupunktiohoitoja, uinnin opetusta sekä hyvinvointi- ja terveysohjausta. Joogapunktio on ollut Sysmän kunnan ilmastokumppani vuodesta 2021 lähtien. Nea haluaa itse olla yrityksensä ja oman toimintansa kanssa esimerkkinä kestävään kulutukseen sekä kannustaa kierrätykseen, yhteisöllisyyteen ja luonto edellä -ajatteluun. Omassa arjessa ilmastoystävälliset valinnat kulkevat jatkuvasti mukana, joten ilmastokumppanuus on luonteva osa yrityksenkin toimintaa.
– Ilmastotavoitteena oli lämpöjärjestelmän muuttaminen vähemmän kuluttavaksi. Ilmastokumppanina oloaikanani liiketilani on vaihtunut kahdesti, joten tavoite on kulkenut mukana jatkuvasti, Nea kertoo.
Nea kokee, että yleinen asennemuutos on kestävän kulutuksen edistämisen edellytys.
– Pienen kuvan lampunvaihdot tuskin on niin tärkeitä, kun saataisiin yleinen asenneilmapiiri kestävän kulutuksen kannalle pois kertakäyttökulttuurista takaisin siihen, että asioita korjataan eikä vaan osteta uutta. Tämän koen hankalaksi, koska yhteiskunta on tehnyt uuden ostamisesta halvempaa kuin, että paikallisilta yrittäjiltä ostaisi korjauspalveluja, kommentoi Nea.
Neasta on tärkeää, että kunta osoittaa haluaan olla edelläkävijä ja kannustaa paikallisia kestävään toimintaan.
Sysmän kunta yhdessä Päijät-Hämeen muiden ilmastotyötä tekevien kuntien kanssa haluaa kehittää yhteistyötä ilmastotyöhön liittyen. Ideoita ja toiveita on tullut mm. lainattavat sähkö- ja vesimittarit, webinaarit eri aiheista, livepuhujatapahtumat, infopaketit esim. investointitukimahdollisuuksista sekä ilmastokumppanikahvien säilyttäminen vuosittaisena tilaisuutena. Keskusteluissa on noussut esiin myös toive kunnalle suurempien hankkeiden toteuttamisesta, esimerkiksi biokaasuun liittyvät hankkeet ja yrittäjien kannustaminen korjauspalveluiden käyttämiseen. Ideat ja toiveet pyritään mahdollisuuksien mukaan toteuttamaan ja huomioimaan ilmastokumppanuuden kehitystyössä.
Lisätietoja ilmastokumppanuudesta Ilmastokumppanuus – Päijät-Hämeen liitto