Sysmän kunnanvaltuusto on aloittanut yhteisen tahtotilatyöskentelyn silmällä pitäen vuotta 2032. Yhteistä tahtotilaa etsitään osallistavan työpajatyöskentelyn keinoin, joka on samalla myös foorumi yhteiselle keskustelulle.
Ensimmäinen tahtotilaseminaari pidettiin Teatteritalolla 17.6.2024, jossa pohdittiin yhdessä, miksi kunta on olemassa. Elokuun puolivälin kahden päivän seminaarissa alettiin yhdessä luonnostella tahtotilaa ja toista päivää varten kukin teki tahollaan ennakkotehtävän kirjaten asioita mahdollisimman laajasti eri näkökulmien alle. Näkökulmia ja aiheita olivat mm. talous, kuntalaiset, vapaa-ajan asukkaat, toimintaympäristö, palvelut, osallisuus ja turvallisuus. Näistä lähes sadasta esille nousseesta asiasta koottiin yhteen otsikoita, joiden merkitystä pohdittiin yhdessä.
Valtuutetut kokevat tahtotilatyöskentelyn olevan hyvä tapa kiireettä keskustella ja pohtia yhdessä tulevaa. On tärkeää voida vaihtaa ajatuksia myös muualla kuin kokouksissa, ja aikaan on saatu rakentavaa keskustelua rohkaisevassa ilmapiirissä. Jokainen on saanut äänensä kuuluviin ja mielipiteitä ja ajatuksia on saatu jäsenneltyä yhteisessä keskustelussa. Myös eri näkökantojen avaaminen muille osallistujille on jalostanut ajatuksia ja mielipiteitä uudelleen. Ohjattu prosessi on hyvä keino tällaiseen työskentelyyn, jotta keskittyminen pysyy yhdessä asiassa kerrallaan ja vaikka keskustelu lähteekin joskus rönsyilemään, se on myös hedelmällistä, eikä aina ole tarve tiukasti rajata keskustelussa olevaa aihetta.
Tahtotilatyöskentely on hyvää pohjatyötä kunnan tulevaisuuden rakentamiseen ja valtuustolla on ollut yhteinen tahto lähteä tähän työhön. Valtuutetut kokevat, että tämä on nyt juuri sitä työtä, johon heidät on valittu. Kokoontuminen Sysmässä, tutussa toimintaympäristössä, myös sitouttaa työskentelyyn.
Kunnanvaltuuston tahtotilatyöskentelyn etenemisestä tiedotetaan lisää syksyn aikana.