Kesällä 2023 Sysmän katukuvassa oli havaittavissa tavallisesta poikkeavaa säpinää, kun ympäri keskustaa ja Nuoramoista touhuttiin kameroiden, mikrofonien ja muiden vempeleiden kanssa. Kyseessä olivat sysmäläislähtöisen elokuvaohjaaja Teemu Nikin käsikirjoittaman ja ohjaaman uuden komediaelokuvan 100 litraa sahtia kuvaukset. Elokuvan kuvasi niin ikään sysmäläislähtöinen elokuvaaja Jarmo Kiuru. Elokuva on kuvattu lähes kokonaan Sysmässä. Sysmäläiset ovat odottaneet elokuvaa valtavan paljon, ja jo pian kuvaksia seuranneena syksynä alkoivat tiedustelut, milloin elokuva on tulossa elokuvateattereihin. Vihdoin odotuksemme palkitaan, kun elokuva saa Suomen ensi-iltansa maaliskuun lopussa. Vaikka elokuvan varsinainen Suomen ensi-ilta onkin 28. päivä, Sysmä sai elokuvaa levittävältä Nelonen Medialta luvan pieneen varaslähtöön, ja ensimmäiset yleisönäytökset nähdään Sysmän kinossa jo 23. maaliskuuta. Elokuvan maailman ensi-ilta nähtiin Rooman elokuvajuhlilla jo lokakuussa 2024.
Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Sysmään, kuten elokuvan virallinen synopsis sanoo, maailman sahtipääkaupunkiin. Se kertoo siskoksista, jotka ovat jatkaneet sukunsa perinnettä sahdin valmistajina. Sisarustrion kolmas sisko tilaa häihinsä sata litraa sahtia. Siskokset panevat tuumasta toimeen täydellisen sahdin valmistamiseksi. Prosessiin kuuluva maistelu venähtää, ja Sysmän kulta katoaa itse panijoiden ja kyläläisten kitusiin. Pian häihin on alle kaksi vuorokautta aikaa, ja siskosten on keksittävä keino, millä saada juhliin luvatut sahdit. Alkaa taistelu aikaa vastaan, ja tilanteen korjaamiseksi käytetään kaikki mahdolliset keinot.
Elokuvan pääosaa esittävinä sisaruksina nähdään Elina Knihtilä ja Pirjo Lonka. Nikki on aiemmin kertonut, että oli ajatellut rooleihin kahta miestä, mutta nähtyään näytelmän, jossa kaksikko esiintyi yhdessä, hän oli ymmärtänyt, että päähenkilöt ovat tässä. Parivaljakko pokkasi rooleistaan Tallinnan Black Nights Film Festivaaleilta yhteisen parhaan naisnäyttelijän palkinnon. Elokuvan muissa rooleissa nähdään Ville Tiihonen, Jakob Öhrman, Elmer Bäck, Jari Pehkonen, Pertti Sveholm, Vilma Melasniemi ja Rami Rusinen. Elokuvan kohtauksien taustalla ja muissa joukkokohtauksissa näkyy myös tuttuja paikallisia. Teemu Nikki on kertonut, että koskaan ei ole ollut yhtä helppoa saada apua tai löytää kuvauspaikkoja ja esiintyjiä joukkokohtauksiin.
– Yksi hienoimmista hetkistä tapahtui, kun kuvasimme hääkohtausta, jossa kymmenet sysmäläiset olivat esittämässä häävieraita. Kohtauksessa morsiamen isä pitää puheen ja maistaa sahtia. Ilman ohjaustani kaikki häävieraat huokaisivat helpotuksesta, kun sahti oli suun mukaista – Sysmässä osataan arvostaa hyvää sahtia, Nikki kertoo.
Yhteistyössä Nikin kanssa Sysmän kunnankirjastoon on toteutettu valokuvanäyttely elokuvan tekemisestä ja hetkistä kameran takana. Nikki on itsekin kehunut kuvauksien hyvää tunnelmaa, ja se välittyy valokuvien kautta myös katselijalle. Näyttely on esillä huhtikuun 2025 loppuun saakka. Elokuvan kuvauspaikkana toiminut Matkabaari on suunnitellut elokuvan näytöspäiville elokuvan teeman mukaista tarjottavaa ja ohjelmaa.
Poikkeuksellisesti tämän elokuvan näytöksiin suositellaan varaamaan elokuvaliput ennakkoon. Tarkemmat ohjeet elokuvalippujen varaamisesta ja näytösaikatauluista löytyy Sysmän kinon sosiaalisen median kanavista sekä Sysmän kinon verkkosivuilta Ohjelmisto – Sysmä.