Kun maatalouslomittajan työssä on 37. vuosi menossa, on takana satoja eri navettoja ja ajokilometrejä niin, että useamman kerran olisi maapallon ympäri ajanut.
Maatalouslomittaja Tarja Tilli istuu Haminan Vehkalahden kylässä lomitustilan keittiössä. Tämän tilan lomituksia hän on tehnyt parikymmentä vuotta. Nyt aamutyöt ovat sellaisessa vaiheessa, että voidaan istua hetki kahvilla.
Vuosista tulee väkisin mieleen kysymys työssä jaksamisesta. Lomittajan työ on edelleen fyysistä, saati sitten 30 vuotta sitten.
– Kun on työhevosen fysiikka, avanto, jooga ja ammunta, niin niillä mennään. Omasta kunnosta on pidettävä huolta, Tarja Tilli nauraa iloisesti.
Juuri tämän tilan emännän kanssa hän käy ampumassa pistoolilla. Irrottautuminen arjesta on täydellistä, sillä radalla ei voi miettiä muuta kuin ammuntaa. Ukkoporukassa naiset eivät ole lainkaan huonoimpia ampujia.
Lehmien hyvinvointi keskiössä
Maatalouslomitusjärjestelmä tekee kotieläinyrittäjille mahdolliseksi irtautua työstä ja päästä vapaalle. Tarja Tilli sanoo tekevänsä työtä eläinten vuoksi, mutta taustalla ovat myös tilojen ihmiset ja halu auttaa heitä.
– Kyllä tämä työ jonkinlainen kutsumus on. Kakarasta asti olen pyörinyt lehmien ja vasikoiden kanssa ja aloittanut lomittamalla vanhempiani. Lehmät ovat mukavia eläimiä, lempeitä ja viisaita.
Tilli opiskeli maatalouskoulussa Harjussa ja yhden opintoihin kuuluvan harjoittelun hän teki lomittajana Vehkalahden lomatoimelle. Väliaikaisesta tuli vakituista. Nykyään hän lomittaa lypsykarjatiloilla, joista suurin osa on jo robottitiloja.
– Tietotekniikkaa on paljon sekä navetoissa että yhteyden pidossa lomitushallintoon.
Kahden lypsyrobotin navetoissa on tyypillisesti lypsyssä noin 120 lehmää. Lehmien kaulassa olevat tunnistimet keräävät tietoja mm. eläinten liikkumisaktiivisuudesta, lypsykerroista, syödyn väkirehun määrästä, maitokiloista ja laadusta. Joku lehmä voi syystä tai toisesta pinnata lypsyltä ja se pitää noutaa robotille lypsyyn. Automaattiset järjestelmät tekevät ison lehmämäärän mahdolliseksi, mutta eivät korvaa hyvää lehmäsilmää.
– Pitää ymmärtää lehmää ja sen käytöstä, jotta havaitsee muutokset. Voi olla tulossa sairautta, alkavaa kiimaa tai poikiminen. Ei kone kaikkea huomaa tai voi tulkita jotain väärin, sanoo Tarja Tilli.
”Hullu kiertolainen”
Tillin mukaan lomittajan on hyvä olla sosiaalinen ja tykätä olla vähän kiertolainen, koska töissä käydään eri tiloilla. Huolellisuus ja vastuullisuus ovat myös tarpeen. Töpeksimällä voi saada aikaan paljon harmia. Jos veräjän unohtaa auki, voi karussa olla pari sataa eläintä ja niille voi sattua vahinkoja. Tai maitoerän laatu voi mennä piloille, jos ei huomaa tai muista ohjeita sairaasta eläimestä ja sen maito menee tankkiin.
Huumorintajusta ei ole haittaa.
– Ja vähän hullu pitää olla, että tekee monta tuntia töitä, ajaa tunnin kotiin ja kohta lähtee takaisin. Taksikuskiksi voisi vaihtaa, sillä pahimmillaan päivässä ajaa 200 kilometriä työmatkoja.
Tarja Tillin mukaan eläimistä pitäminen on lomittajalle ykkösasia. Eläimiä hoitaa kuin omiaan tai oikeastaan paremmin.
Kuva ja teksti: Irma Peltola