Sysmä kartanopitäjänä
Tekstin tiedot on kerätty Sysmän historia -kirjasta, erilaisista lehtiartikkeleista ja kartanon isäntäväkiä haastattelemalla.
Sysmä on itähämäläinen pitäjä, joka on tunnettu isoista kartanoistaan. Eniten kartanoita Sysmässä oli 1800-luvulla, kolmisenkymmentä kaikkiaan. Vuosikymmenten saatossa osa kartanoista on tuhoutunut tulipaloissa ja osa purettu huonokuntoisina. Tänä päivänä on Sysmässä vielä 10 kartanoa, joista kuudessa on 1800-luvun alussa tai sitä ennen rakennettu kartanon päärakennus. Pitäjän nimekkäimpiä aatelissukuja olivat Tandefelt-, Silfverbögel- ja Reid-suvut.
Rapalan kartano
Rapalan kartanoa esiteltäessä on luontevaa esitellä myös Tandefelt-suku. Tandefelt-suvun kantaisä oli Ylisen Hollolan vouti Sigfrid Pietarinpoika. Aatelissukunimen Sigfridin jälkeläiset saivat 1650, kun Arvid Henrikinpoika aateloitiin sotilasansioistaan. Arvid otti vaakunaansa kolme hammasta ja kolme kuulaa muistoksi kahakoissa saamistaan vammoista. Arvid osallistui 30-vuotiseen sotaan, jossa eräässä taistelussa menetti kolme hammasta ja sai vielä toisessa pyssynkuulan kurkkuunsa. Tandefelt-nimen suomennoksessa on käytetty vapaata suomennosta, (tand on hammas ja felt on pelto; hampaat jäivät pellolle)
Seuraavien Tandefelt-sukupolvien pojat noudattivat esi-isiensä perinteitä; palvelivat aikansa sotilaina, jonka jälkeen palasivat Sysmään hoitamaan tilojaan. Jo 1500-luvulta lähtien suvulle kuuluneet Rapalan, Hovilan ja Koskipään kartanot. Myöhemmin suku esiintyy myös Virtaan, Karilanmaan, Kirjalan ja Pohjolan tilojen yhteydessä. Tandefeltien suvun vaiheet ovat tavattoman rikkaat. Vuosisatoja säilynyt suku on tuottanut monia värikkäitä persoonia ja avioliittojen kautta kytkeytynyt myös muihin sysmäläisiin sukuihin. Varsinkin miesten puolella Tandefelteissä on ollut melkoisia seikkailijoita, jotka ovat saattaneet korttipelissä hävitä kokonaisen kartanon. Toisaalta eräänkin Tandefeltin tuore vaimo sai huomenlahjakseen puolet Rapalasta.
Rapala ja Rudolf Walden
Jos Rapalan kartanon omistaneet Tandefeltit olivat merkittäviä henkilöitä, niin sitä oli myös Rudolf Walden. Rudolf Walden hankki Rapalan vaimonsa Annin kanssa vuonna 1915. Kartano oli sitä ennen joutunut Tandefelteilta vuonna 1896 jämsäläiselle Severius Konkola nuoremmalle. Koska Konkolat asuivat varsinaisesti Päijänteen vastarannalla, tulivat he Rapalaan veneellä, jolloin Sysmän kirkolle ei tarvittu tietä. Vasta Rudolf Waldenin aikana saatiin kirkonkylään Rapalasta kunnon tieyhteys. Anni Walden oli omaa sukua Konkola, jolloin hän miehensä kanssa osaksi peri ja osaksi lunasti Rapalan itselleen. Rudolf Waldenin suvussa isän puolelta on ollut Tandefeltejä, joten Rapala tavallaan palautui suvun jälkeläiselle.
Rudolf Walden oli aikansa suurmiehiä. Hän oli sitä sotilaana ja teollisuusmiehenä. Waldenin merkitys suomalaisen puunjalostusteollisuuden kehittämisessä on kiistaton. Sotilasuransa huipulla kenraali Walden oli toimiessaan maan puolustusministerinä vaikeina sodan vuosina. Pelkästään sotilaana tai teollisuusmiehenäkin olisi Walden ollut merkittävä henkilö. On ihmeellistä, että yhden ihmisen kyvyt ja voimat riittävät noin merkittäviin saavutuksiin kahdella erilaisella alalla.
Kenraali Walden vietti harvoin lomaa, mutta noina päivinä hän tuli Rapalaan. Rapalan väki sai nopeasti huomata, että Waldenissa oli Rapalalle todellinen isäntä. Kenraali ryhtyi tarmokkaasti kunnostamaan rakennuksia, rakentamaan teitä, hoitamaan metsiä ja kohentamaan tilan viljelyksiä ja karjaa. Työt olivat ajoittain niin laajamittaisia, että sysmäläiset valittivat Waldenin vievän kaiken vapaan työvoiman.
Rapala ei kenraalin muiden velvotteiden takia voinut olla muuta kuin harrastus. Siitä huolimatta hän seurasi tarkoin kartanon toimia. Hän hoiti itse tilan kirjanpidon ja edellytti, että tila tuotti voittoa. Rapalasta muodostui kenraalille niin rakas paikka, että hän esitti lapsilleen toivomuksen, etteivät nämäkään luopuisi aikanaan siitä. Perusteluina kenraalilla oli tietenkin järkisyitä, mutta pohjimmiltaan hän oli Rapalaan liian kiintynyt pystyäkseen ajattelemaankaan sitä vieraiden käsissä.
Suvun lomapaikka
Rapalassa vieraili kenraalin aikana kesäisin paljon vieraita. Sysmän vallasväkeä ja vieraita kauempaakin. Tunnetuin vieras lienee ollut marsalkka Mannerheim, jonka vierailut jäivät rapalalaisten mieliin. Eräänä kesänä kenraali otti pojilleen seuraksi helsinkiläispojan, jonka piti opettaa heille samalla ruotsia. Taisi kuitenkin käydä niin, että helsinkiläispoika oppi itse paremmin suomea kuin kartanon pojat ruotsia. Sittemmin pojasta, K.A.Fagerholmista, tuli kenraali Waldenin ministeritoveri. Nykyisin Rapalan kartano on Waldenin jälkeläisten vapaa-ajanviettopaikka ja toimii yhtymänä. Parhaimmillaan Rapalassa onkin yhtä aikaa neljän sukupolven Waldeneja.
Kartano on yksityiskoti.
Nordenlundin kartano (Ole ja Marianne Silén huhtikuuhun 2022 saakka) (Risto ja Christina Walden huhtikuu 2022 alkaen)
Nuoramoisten laajan kylän suurin kartano on ollut Nordenlund, josta on ollut käytössä myös Nuormaa, Nuorlunti, Nuoramoinen-nimitykset. Kartanolla ja kylällä oli sama nimi 1600-ja 1700-luvuilla, kunnes kartano tavallaan erosi kyläyhteisöstä ja otti nimekseen Nordenlund. Oli nimittäin niin, että jos kartano jäi yksityiseksi taloksi kylään, ei ollut soveliasta, että sitä kutsuttiin Mikkolaksi tai Heikkiläksi. Jutikkalan mukaan sille piti sepittää komeampi nimi ja sellaisessakin tapauksessa, että säteri olisi niellyt koko kylän ja olisi voitu käyttää nimeä Nuoramoinen, sitä pidettiin liian epähienona. Tällöin käytettiin usein aatelisnimien kaltaisia luonnonnimiä, joista lehahti rokokoon henki. Näin Nuoramoisista tuli Nordenlund.
Sysmän Nuoramoisissa sijaitsevalla Nordenlundin kartanolla on pitkä ja värikäs historia. Tilan ensimmäinen omistaja oli ratsumestari Sigfrid Henricsson, joka sai kartanon läänityksenä sodankäyntiansioistaan kuningas Kaarle IX:ltä vuonna 1605. Suku aateloitiin myöhemmin ja sai Silfverbögel-nimen. Vuodesta 1740 kartano on ollut nykyisen suvun omistuksessa. 1600-luvun kartanonomistajat olivat ansiokkaita sotilaita ja monet saivat myös surmansa taisteluissa, jolloin kartanon omistus vaihteli. Nordenlundin omistajanimiin kuuluivat myös Tandefelt, Pistolhjelm ja Dufing, kunnes tila myytiin ensin 800 taalerista vuonna 1721 kapteeni Karl Axel Montanille ja 4000 taalerista Sysmän kirkkoherralle, Mikael Heintziukselle. Hänestä polveutuu nykyinen Silénin suku. Vuonna 1995 tilan lunasti veljeltään ekonomi Ole Silén, joka näin palasi sukunsa juurille. Kartanon päärakennus on noin 200 vuotta vanha ja sen fasadin uudisti vuonna 1865 arkkitehti Alfred Cawén. Kalaisan Nuoramoisjärven tuntumassa sijaitsevaan kartanoon kuuluu noin kaksi kilometriä rantaviivaa. Uimarannalla veteenpulahtajia odottaa aito vanhanajan uimahuone ja rantasauna.
Kulttuurijälkiä on tilalla löydetty aina kivikaudelta saakka. Erityisen hyvin on edustettuna viikinkiaika: siltä ajalta on löydetty merkkejä vakituisesta asutuksesta, kuten 102 kuopan kuppikivi, joka on Suomen suurimpia.
Sysmän kirkonkylälle on matkaa viitisentoista kilometria.
Kartano on yksityiskoti.
Virtaan kartanoiden vaiheita (Vanha-Kartano ja Virtaan kartano)
Virtaan Vanha-Kartano ja Virtaan kartano sijaitsevat Suomen merkittäviin kultturihistoriallisiin ympäristöihin kuuluvassa Tainionvirran ja Virtaankosken kulttuurimaisemassa.
Virtaan kartanoiden vaiheisiin liittyy kiinteästi Tandefelt-suku. Tällä suvulla on ollut merkittävä vaikutus Sysmän ja sysmäläisten elämään. Tandefelt-suvun kantaisä, Pietari Sigfridinpoika, asui Rapalan kartanossa 1500-luvulla ja historian kirja kertoo Tandefelt-nimen alkuperästä seuraavaa:
Pietari Sigfridinpojan pojanpoika Arvid Henrikinpoika oli ansioitunut soturi. Hän osallistui mm. Breitenfeldin taisteluun 1631 ja menetti tuolloin kolme hammasta ja 1632 Lützenin taistelussa hänellä meni kuula suusta sisään ja juuttui kiinni kurkkuun, josta se onnistuttiin kaivamaan pois vasta kahdeksan vuoden kulutta. Kun Arvid Henrikinpoika aateloitiin vuonna 1650, hän pani vaakunaansa kolme hammasta ja kolme kuulaa näiden tapahtumien muistoksi ja otti nimekseen Tandefelt. (Tand eli hammas)
Virtaan kartanoiden historia on saanut alkunsa jo 1500-luvulla ja vuodelta 1655 olevassa luettelossa kerrotaan Virtaan kylän ratsutilasta. 1600-luvun lopulla tämän Virtaan perintöratsutilan sai omistukseensa Johan Tandefelt. 1600-luvulla nykyisen Virtaan Vanha-Kartanon paikalla olleesta kartanosta ei karttamerkintöjen lisäksi ole muita tietoja.
Nykyisen Vanha-Kartanon päärakennuksen rakennutti 1720-luvun jälkeen todennäköisesti Johan Tandefelt. Hänen jälkeensä kartano siirtyi Stormbom-suvulle ja vuonna 1795 Virtaan kartanon maat jaettiin kahden veljen kesken siten, että Johan Stormbom sai Virtaan kartanon (Vanha-Kartano), jonka nimeksi tuli Liljefors ja Jacob Stormbomille muodostettiin uusi kartano, jonka nimeksi tuli Fredriksgård. Juuri Jacob Stormbom todennäköisesti rakennutti kartanon (Uusi kartano) aivan 1700-luvun lopussa ja muutti sinne asumaan 1802. Liljeforssissa asui Johan Stormbomin jälkeen hänen tyttärensä Eva Fredrika miehensä Gabriel Grahnin kanssa. heidän aikanaan kartanon rakennukset siirrettiin nykyiselle paikalleen kauemmaksi joen rannasta ja niihin tehtiin joitakin muutoksia.
Fredriksgård siirtyi vuonna 1871 tehdyssä kaupassa Stormbom-suvulta Magnus Fredrik Tandefeltille, joka oli kotoisiin Hartolan Koskipään kartanosta. Hän oli jo aiemmin perinyt isältään Rapalan kartanon, jonka hän sittemmin myi liitettyään siitä ensin osan Fredriksgårdiin. Samoin hän osti osia Paavolan talosta ja Liljeforssista liittäen ne Fredriksgårdiin. Näin hän perusti uudelleen Virtaan kartanon 1896. Hän rakennutti kartanoon myös kaksikerroksisen lisäosan.
Stormbomien aikaan 1700- ja 1800-luvuilla kartanoissa harjoitettiin karjanhoitoa ja maanviljelystä. Jo tuolloin tunnettiin kartanoiden omistajat edistyksellisinä maanviljelijöinä.
Magnus Tandefeltin aikana Virtaan kartanossa jatkettiin edelleen maatalouden harjoittamista. Vuonna 1885 tiedetään kartanossa olleen 48 hevosta ja 120 lehmää ja vuonna 1892 rakennettiin uusi sadan lehmän navetta. Nyt tuli maatalouden lisäksi mukaan myös monenlainen teollisuus.
Virtaan kartano (Juhani ja Tiina Stjernvall)
www.virtaankartano.fi
Virtaan kartano sijaitsee Tainionvirran ja Virtaankosken arvokkaassa kulttuurimaisemassa Sysmässä. Kartanolla on pitkä historia; tila on jo viidennessä sukupolvessa saman suvun hallushttp://www.virtaankartano.fisa. Kartanoa ovat aikojen saatossa hallinneet Storbom-, Tandefelt- ja Stjernvall-suvut.
Virtaan kartanon päärakennuksen matalampi osa on rakennettu 1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa. Virtaan ratsutilan perinnönjaossa muodostettu uusi kartano sai nimekseen Fredriksgård rakennuttajansa luutnantti Jacob Fredrik Storbomin mukaan. Stormbomien aikaan 1700- ja 1800-luvuilla kartanossa harjoitettiin karjanhoitoa ja maanviljelystä. Kartanon omistajat tunnettiin edistyksellisinä maanviljelijöinä. Herraskartanot seurasivat alan kehitystä ja olivat edistämässä koko alueen maataloutta.
Vuonna 1878 perusti Magnus Tandefelt viinatehtaan eli viinarännin, joka oli tuolloin kunnan suurin teollinen yritys. Muutaman vuoden kulutta aloitti toimintansa myös väkiviinanpuhdistustehdas. Viinarännin toiminnasta on olemassa usean vuoden ajalta Magnus Tandefeltin allekirjoittama kirjanpito, josta käy ilmi, miten paljon viinan valmistukseen käytetty vilja maksoi, kuinka maljon työntekijöille maksettiin palkkaa ja miten kannattavaa toiminta oli. 1880-luvulla oli viinarännilta jo sisäinen puhelinlinja kartanon päärakennukseen, kun taas Sysmä yhdistettiin muuhun maailmaan puhelimella 1891.
Magnus Tandefelt omisti kaksi höyrylaivaa ja ilmeisesti näillä laivoilla viina kuljetettiin Suopellosta eteenpäin janoisiin suihin.
Tarina kertoo, että torpparit, jotka ajoivat hevosilla viinaa järven jäätä pitkin Suopeltoon, väänsivät “rälssinaulasta” poran, jolla kaiversivat reiän tammisen viinatynnyrin kylkeen ja joivat tästä reiästä. Sitten he laittoivat reikään muutaman tulitikun ja lämmittivät tikuilla tynnyrin pinnalla olevaa tervaa niin, että terva pehmeni ja oli sitten helppo sormin painella reiän päälle niin, ettei kukaan huomannut sen olemassaoloa. Kun torpparit sitten ajoivat jonossa takaisin kotiin päin, laitettiin porukan selvin mies jonon viimeiseksi ja hänen tehtävänään oli kerätä rekeensä kaikki kyydistä pudonneet juopuneet viinakuskit niin, etteivät he jääneet Päijänteen jäälle paleltumaan.
Vuonna 1884 tehdas tuotti 80304 kannua eli noin 208 790 litraa viinaa. Viinarännin toiminta loppui kuitenkin jo 1900-luvun alkuvuosina, samoihin aikoihin kuin Sysmään perustettiin raittiusseura.
Viinarännin hirret osti Otamon koulupiiri ja niistä rakennettiin Otamon kansakoulu, joka aloitti toimintansa 1902. Viinarännin konttorirakennus oli tehtaan lopettamisen jälkeen kartanon muonamiesten ja karjapiikojen asuntona, nykyään se on vapaa-ajan asunto.
Samoihin aikoihin viinarännin kanssa Magnus Tandefelt omisti koskivoimalla toimivat Pyöriäisten myllyn sekä Tainion uuden ja vanhan myllyn. Näistä myllyistä ainakin osa oli toiminnassa 1930-luvulle saakka.
Magnus Tandefelt perusti meijerin joen rannalle vuonna 1890. Tässä meijerirakennuksessa, joka vieläkin on olemassa, toimi myöhemmin Virtaan ensimmäinen voimalaitos.
Vuodesta 1889 toimi nykyisen voimalaitoksen kohdalla saha, jossa oli yhdeksän työntekijää. Saha kuitenkin paloi jo kolmen-neljän vuoden päästä. Nykyisessä Vanha-Kartanossa toimi samoihin aikoihin kirjapaino, “ilmeiseti salaisena, kuvernöörin asiaa tuntematta”. Kirjapainossa painettiin kuitteja, nimikortteja ym. omaan käyttöön. Kirjapainon toiminta lakkasi 1890. Magnus Tandefelt omisti kaksi pientä telakkaa, joilla tehtiin proomuja. Kahden Päijänteellä liikennöivän höyrylaivan, Aallottaren ja Lainettaren lisäksi hän omisti kolme pientä hinaajaa.
Virtaan kartanon alueella oli myös yksityinen paja, jossa oli tavallisten sepän työkalujen lisäksi valurin ja hienomekaanikon työkaluja. Vuonna 1873 tätä pajaa hallinneen seppä Adam Sandgrenin poika valmisti Virtaan kartanoon puuputkisen vesijohdon, jossa oli kaksi pumppuasemaa.
Virtaan alueella oli myös nahkurinliike, jossa vuosisadan vaihteessa oli paikkakuntalaisten kertoman mukaan peräti 20 työntekijää. Tämän laitoksen toiminta loppui vuosisadan alussa.
Magnus Tandefelt edusti sukuaan kuusi kertaa valtiopäivillä. Hän oli eri valiokunnissa ja osallistui monipuolisesti erilaisiin kunnallisiin luottamustehtäviin. Näistä ansioistaan hän sai kunnallisneuvoksen arvonimen.
Magnus Tandefeltin kuoltua pidettiin huutokauppa 1902. Tässä huutokaupassa Virtaan kartanon osti Magnus Tandefeltin vävy Woldemar Stjernvall.
Kunnallisneuvos Woldemar Stjernvall kuoli 1939 ja sen jälkeen tila siirtyi Woldemarin pojan, metsänhoitaja Knut Stjernvallin omistukseen, joka hoiti kartanoa vaimonsa Marie-Louisen kanssa aina vuoteen 1973 saakka.
Vuosina 1973-2010 tilaa hoiti agrologi Erkki Stjernvall vaimonsa Anjan kanssa. Kunnallisneuvoksen arvon saanut Erkki on toiminut isoisänsä ja isoisoisänsä tavoin aktiivisesti kunnallisissa ja muissa luottamustehtävissä. Tämän lisäksi hän työskenteli maanviljelijänä. Erkin aikana toteutettiin koko joukko erilaisia korjaustöitä talossa ja piharakennuksissa. Vuonna 1978 asennettiin taloon käytännön elämää helpottamaan puulämmitteinen keskuslämmitys.
1990-luvulta asti Virtaan kartanossa on harjoitettu myös maatilamatkailua, joka on tuonut hieman lisätuloja valtavan talon kunnossapito- ja korjaustöihin. Matkailukäyttöä varten Erkki kunnosti mm. vanhan Väentupa-rakennuksen. Vielä 1800-luvun lopulla Virtaan kartanossa työskenteli keskimäärin kymmenen naispalvelijaa. Nykyistä edeltävä sukupolvi on ensimmäinen, joka on käynyt myös tilan ulkopuolisissa töissä. Anja-emäntä teki perheen ja kartanon hoitamisen ohella vuorotöitä sairaanhoitajana.
Sukupolvenvaihdos toteutettiin vuonna 2010. Juhani teetti vaimonsa kanssa peruskorjauksen talon kaksikerroksisen osan alakertaan. Kartanon pohjoispäätyyn tehtiin vanhaa kunnioittaen lapsiperheelle sopivat kartanohenkiset mutta silti kodinomaiset tilat. Ne ovat kuitenkin tyyliltään sopusoinnussa talon vanhempien koristemaalattujen osien kanssa. Vuosina 2010–2012 toteutettu peruskorjaus on ollut suurin yksittäinen kartanon korjausremontti sitten Tandefeltin 1887 valmistuneen talon laajennustyön. Metsätalousinsinööri Juhani muutti tilalle perheineen vuonna 2012. Juhani jatkaa suvun perinteiden vaalimista yhdessä ekonomi-vaimonsa Tiinan ja neljän lapsensa kanssa.
Kartano on yksityiskoti, mutta ottaa vastaan matkailijoita ryhmissä, ryhmän koko vähintään 25 henkilöä.
Vanha-Kartano (Jocke ja Leena Stjernvall)
Tarinat elävöittävät historiaa
Sysmä on ollut niin kauan vallasväen aluetta, että tarusto mainitsee pitäjän säätyläisten alkuperästä vähemmän imartelevin sanakääntein.
Tarinan mukaan pirun kierrellessä maailmaa keräilemässä omiaan rekeensä, reki kaatui Sysmän kirkon kohdalla ja aateliset sinkoilivat pitkin pitäjää.
Toisen kertomuksen mukaan paholainen kantoi aatelismiehiä pussissaan, pussin perä repesi Sysmän kirkon kohdalla ja aateliset tipahtelivat kirkon liepeille.
Pohjolan kankaalla on taas ollut nähtävissä ns. tonttuhaudat, joissa Sysmän ja Hartolan haltijat ovat vetäneet väkikarttua siitä, kenen aateliset ovat rikkaampia.
Vanha-Kartanossa käydessä kartanokierroksella on hauska kuulla monenlaisia tarinoita, joita kartanon isäntä Jocke Stjernvall kertoo.
Kartano on yksityiskoti, mutta tutustumaan pääsee etukäteen varatun ryhmän mukana, Minimi ryhmäkoko 25 henkilöä.
Vanha-Kartanon historiaa
Virtaan Vanha-Kartano oli alkujaan rälssitila, joka 30-vuotisen sodan myötä muuttui ratsutilaksi. Ensimmäiset maininnat Virtaan ratsutilasta ovat 1500-luvulta. Perimätiedon mukaan Vanha-Kartanon nykyinen päärakennus on 1700-luvulta. On todennäköistä, että kapteeni Adam Wilhelm Tandefelt rakennutti kartanon 1720-luvun jälkeen palattuaan Ruotsista, jossa hän oli perheineen ollut paossa Isonvihan aikana. Adam Wilhelm peri ratsutilan isältään ratsumestari Johan Tandefeltilta, joka puolestaan sai tilan haltuunsa vuonna 1688.
Kartanon omistajasukuja ovat olleet mm. Reid-, Tandefelt- ja Stormbom-suvut.
Nykyisen isännän Jocke Stjernvallin isä Kurt Stjernvall muutti Vanha-Kartanoon vuonna 1939. 1800-luvulla omistajina olivat Tandefeltit. 1800-luvulla Magnus Tandefelt nai serkkunsa Mathilda Stjernvallin. Siitä lähtien on talossa asunut Stjernvallin sukua.
Virtaan Vanha-Kartano (aikaisemmin Liljefors tai Gamla Virdois) ja parin kilometrin päässä oleva Uusi-Kartano eli Virtaan kartano (aikaisemmin Fredriksgård) ovat olleet ajan saatossa vuoroin yhdistettynä, vuoroin erotettuna.
Vanha-Kartanon vanhassa hevostallissa sijaitsee paja, jossa järjestetään taontakursseja sekä pajatapahtumia yrityksille sopimuksen mukaan. Kartanokierroksen aikana on myös mahdollisuus päästää käymään pajassa, jossa ahjo on kuumana ja isäntä takoo malliksi vaikka rautanaulan.
Pihapiirissä on myös pubi “Vanha Alasin”, jossa myös voi järjestää pienemmälle porukalle jotain. Siellä voi myös tutustua vanhaan suomalaiseen esineistöön sekä matkamuistoihin Afrikasta. Pienimuotoista, vaatimatonta, mutta idyllistä majoitustakin on, nimittäin sotamies Klunkin torppa, josta isäntä pilke silmäkulmassa kertoo, että se on puolen tähden majoitusta.
Vanha-Kartano on yksityiskoti, mutta ottaa vastaan matkailijoita ryhmisää, vähintään 25 henkilöä.
Vanha-Olkkola (Fromholzin sisarukset)
Lainattu kirjasta Nuoramoinen – kylä Sysmässä
Vanha-Olkkola on osa Nuoramoisten kulttuurimaisemaa ja sen osana tila on luetteloitu valtakunnallisesti merkittäviin kulttuuriympäristöihin. Vanha-Olkkolan alueelta on löytynyt asutuksen merkkejä aina kivikaudelta saakka, mutta läheisempi, tunnettu historia rajoittuu 1600 luvulle. Tuolta ajalta ovat peräisin tiedot sysmäläisistä ratsutiloista, joihin Olkkolakin aikanaan lukeutui.
Vanha-Olkkolan rakennus
Vanha-Olkkolan vanha päärakennus on palanut vuonna 1884, jonka jälkeen rakennettiin uusi päärakennus 1885. Nykyisen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Alfred Sjöström, joka tunnetaan kyseiseltä ajalta erityisesti maatilojen rakennusten suunnittelijana.
Rakennus edustaa 1800-luvun lopun uusrenessanssityyliä ja on varsin hyvin säilynyt. Rakennuksessa näkyy ajan huvila-arkkitehtuurille tyypillisä piirteitä, kuten pyrkimystä pohjakaavan epäsymmetrisyyteen ja runko-osan korkeampi poikkipääty. Rakennus käsittää kaikkiaan 11 huonetta, joista yhdeksän on ensimmäisessä ja kaksi toisessa kerroksessa. Sali on sijoitettu perinteiseen tapaan vastakkaiseen päätyyn kuin talousosa.
Päärakennusta on vuodesta 1997 entisöity pyrkien säilyttämään 1800-luvun loppupuolen rakennusajan tyyli -Huonejako on alkuperäisten piirustusten mukainen ja rakennuksessa on useita alkuperäisiä ja vuosisadan vaihteen tulisijoja sekä keittiössä on alkuperäinen liesi-leivinuuni. Vanha-Olkkolan pihapiiri edustaa myös alkuperäistä rakennustyyliä ja pihapiirin rakennukset ovat pääosin 1800-luvulla rakennettuja.
Vanha-Olkkolan omistajat
Nimi Olkkola on tullut suomenkieleen skandinaavisen miehen nimen “Olav” kautta ja talonnimenä Olkkola mainitaan 1500-luvulta lähtien Suomen keskiosissa. Sysmään Olkkola-nimi on mahdollisesti saapunut Vidistä, kun Maria Ekestubbe, kotoisin Vihdin Olkkolasta, avioitui Sysmään vasta-aateloidun kornetti Henrik Hjortfeldtin kanssa. Hjortfeldt omisti Skinnarilan kylässä sijaitsevan Rantalan lisäksi Olkkolan ratsutilan Nuoramoisissa.
Marian aviomies kaatui Kaarle Kustaan Puolan sotaretkellä 1656 käydyssä taistelussa. Maria avioitui ratsumestari Arvid Orren kanssa 1662. Marian kuolinaikaa ei tunneta, mutta hänen tiedetään asuneen Nuoramoisissa vielä 1670-luvulla. Tämän jälkeen Olkkolan kartano siirtyi useiden omistajavaihdosten jälkeen Bökmanin suvun haltuun 1770-luvun alussa.
Vanha-Olkkolan kartano on muodostunut 1797, jolloin Bökman-suvun omistama Olkkolan ratsutila jaettiin kahteen osaan hovimajoitusmestari A.H. Bökmanin kuoltua, mistä lähtien Vanha-Olkkola on ollut jakamaton tila. Tässä yhteydessä myös puolet Olkkolaan kuulunutta Jaakkolan ratsutilaa jäi Vanha-Olkkolan yhteyteen.
Vanha-Olkkolan omistajina 1800-luvulta mainitaan muun muassa luutnantti Gustaf Adolf Bökman ja tehtaanpatruuna Petter Henrik Bökman. Vuonna 1885/1886 tilan osti Nuoramoisten Nordenlundin kartanon tilanhoitaja Karl Wilskman, joka avioitui Virtaan kartanon omistajan Magnus Tandefeltin tyttären Aina Fredrikan kanssa 1887.
Karl Wilskmanin kuoltua 1897 Aina Wilskman myi tilan Kalle Koskiselle 1897 ja hän sekä hänen perikuntansa omistivat tilaa vuoteen 1989 saakka. Vuonna 1989 tila siirtyi Olavi Fromholzille ja vuodesta 1997 tilan ovat omistaneet Olavin lapset Kristiina, Maritta ja Sakari. Tilan tuotantosuuntana on metsätalous ja rakennukset ovat perheiden yhteisenä vapaa-ajanviettopaikkana, tilan peltoja viljelevät vuokrasopimuksella Paarmalan Juha ja Virpi Streng.
Vanha-Olkkola on yksityiskoti.
Otteita Sysmän pitäjän historiasta koskien Vanha-Olkkolan omistajia
Michael Ticcander mainitsee Sysmän pitäjän historiassa vuodelta 1792, että “suomalmia tavataan miltei kaikissa soissa, saaduista kivinäytteistä päättäen on sitä runsaasti mm. Nuoramoisten mailla ja muinoin monet talonpojat, kuten myös myöhemminkin Herra Hovimajoitusmestari arvid H. Bökman ovat kotitarpeiksi pajojen ahjoissa tästä suomalmista valmistaneet hyvää rautaa”.
Ticcander mainitsee lisäksi, että “Maaherran viraston tultua siirretysi Jyrängölle, on sinne täytynyt raivata uusi tie, ja tämä tie on Herra Hovimajoitusmestari Arvid Henric Bökmanin ponnistusten ja pitäjäläisten vireän uutteruuden kautta saatu 1780 rakennetuksi ja tämä Heinolaan menevä maantie on 1791 saatu samanlaiseen kuntoon kuin paikkakunnan parhaat maantiet”
Sysmän Pitäjän historia III mainitsee, että Päijänteen ympäristöissä ryhdyttiin jo 1700-luvun lopulla monin paikoin rakentamaan pieniä vesisahoja koskipaikkoihin. Niiden tarkoituksena oli etupäässä paikallisen ja usein vain kotitarpeen tyydyttäminen. Sysmän ensimmäinen kotitarvesaha on tuolta ajalta. Sen omistivat Nordenlundin säteriratsutilan haltija rovasti Petter Berg ja Hovimajoitusmestari Arvik Henrik Bökman, jotka Sysmän talvikäräjillä ilmoittivat 1792 aikovansa Hanhijokeen (Lauhjoki) rakentaa mainitun laitoksen.
1800-luvun vaihteessa sahan omistajiksi mainittiin rovastinleski Maria Benedicta Berg ja Bökmanin perilliset. Luutnantti G.A. Bökman kunnosti Lauhjoen sahan, muuttaen entisen kotitarvesahana toimineen laitoksen 2-kehäiseksi myynti-ja verosahaksi. Katselmus on pidetty vuonna 1839 ja maaherra laajimmillaan 1880-luvulla, jolloin vuosittainen sahattujen tukkien määrä ylitti 5000. Tulipalo tuhosi sahan 1882, jonka jälkeen paikalle ei rakennettu enää uutta sahaa.
Kaikki Päijänteen alueen sahat valmistivat lautoja myös ulkomaanvientiä varten. Laudat vietiin ensin vesiteitse Anianpeltoon ja sieltä rahtaamalla Porvooseen ja Loviisaan. Vesijärven kanava valmistui 1871 ja hiemna myöhemmin Riihimäki-Lahti rautatie, mikä paransi kuljetustilannetta.
Vuonna 1861 tilanomistaja Petter Henrik Bökman tahtoi syyskäräjillä tietää käräjäkansan mielipiteen kauppa-anomuksestaan, jota hän itse puolusteli Nuoramoisten ja lähikylien suurella taloluvulla sekä hyvällä liikepaikalla. Hakemus hylättiin, koska pitäjän olemassa olevan kaupan katsottiin vastaavan pitäjän tarvetta sekä Olkkolan rustholli ei täyttänyt kaikkia kauppapaikan vaatimuksia, mm. se ei ollut riittävän kaukana Heinolasta.
1889 Sysmän seurakunta päätti ottaa käyttöönsä kaksi uutta hautausmaata ja Nuoramoisten kylässä lopulliseksi paikaksi valittiin Olkkolan haan kangas, kolme mittatynnyriä, joka saatiin 450 mk:n hinnasta. Piirilääkäri puolsi tätä ratkaisua ja senaatti hyväksyi suunnitelman vuoden 1890 alussa.
Vanha-Olkkolan omistaja Karl Wilskmanin aikana Vanha-Olkkolassa paneuduttiin erityisesti maidontuotannon kehittämiseen ja maidon jalostamiseen. Vuonna 1890 hän perusti yhdessä Uusi-Olkkolan omistajan Berndt Nyströmin kanssa kartanomeijerin, ja myöhemmin kumpikin omisti oman meijerinsä.
Kalle Koskinen perusti 1882 kaupan Onkiniemelle ja hän piti kauppaa vuoteen 1905, jolloin hän möi sen kauppias Arolle.
Vanha-Olkkolan Mylly perustui pienten kotitarvemyllyjen pohjalle, jollaista toimintaa mainitaan olleen 1500-luvulta lähtien, Ticcander mainitsee Maatiaisen kosken, joka pitää liikkeessä kahta neljällä kiviparilla varustettua myllyä. Viimeisin myllyrakennus valmistui 1929. Tässä myllyssä käytiin varsin kaukaa ja töitä tehtiin melkein pyöreitä vuorokausia. Myllyn omistajat, Vanha-Olkkolan neidit, saivat myllystään tuloja niin sanottuna tulliviljana, esimerkiksi rukiista meni jauhatuspalkkiona 4 litraa hehdolta. Tehdyn työn määrästä kertoo se, että parhaina aikoina täyttyi viiden kuution ns. tullihinkalo viikossa. Kerrotaan, että tällöin karjan ruokintaan ei täytynyt käyttää lainkaan talon omaa viljaa.
Uusi-Olkkola (Jyri-Pekka ja Liisa Schildt)
Uusi-Olkkola syntyi, kun Olkkolan ratsutila jaettiin kahteen osaan noin 220 vuotta sitten. Tilan kustavilaistyylinen päärakennus on vuodelta 1789. Kartanon historiaan liittyvät muun muassa Bergmanin, Unoniuksen ja Strengin suvut. Nykyisen isännän Jyri-Pekka Schildtin isoäiti Helmine Streng oli Suurenkylän kartanon tytär ja oli aikoinaan melkoinen rautarouva. Helmine-rouva osti kartanoita, vaikka huutokauppahetkellä saattoi käsilaukussa olla vain 1 markka. Luottoa vauraalla rouvalla toki oli.
Uusi-Olkkola on yksityiskoti.
Rannan kartano (Vuokko Virolainen)
Rannan kartano koostuu useasta tilasta (Väihkylä, Harila, Jyrtti, Peltoniemi), jotka nykyisen omistajan Vuokko Virolaisen vaari Aleksanteri Streng osittain peri tai osti omilta vanhemmiltaan Helmine ja Viktor Strengiltä, jotka omistivat myös Suurkylän kartanon, vuosisatojen 1800 ja 1900 vaihteessa. Näistä sukulaisuhteista johtuen Rannan varhaisin historia on yhtenevä Suurkylän kanssa.
Ns. uuden päärakennuksen rakennuttivat Vuokko Virolaisen vaari ja isä arkkitehtitoimisto Lappi-Seppälä-Martas piirustusten mukaan. Tupaantuliaiset vietettiin 6.1.1938. Antti Jutila (edesmennyt Pärnistön (naapurin) isäntä on kertonut rakennustiilejä valmistetun kolme vuotta Nummisen tiilitehtaalla. Kartanon hevoset veivät aina menokuormallisen halkoja ja toivat poispäin tiilejä. Navetta on rakennettu vuonna 1902 120 lehmälle, parille kymmenelle hevoselle ja muulle karjalle. Vuokko Virolainen muistelee varhaislapsuutensa ajalta pitkiä lehmipöytiä navettapiikojen lypsäessä lehmiä ja kuinka hevostallissa oli mukava odotella hevosten harjaamista. Tuohon aikaan tienoo oli vilkas, sillä alueella sijaitsi lukuisia rakennuksia työväen perheiden asumiseksi. Vanha, uusklassinen päärakennus sijaitsi 90 astetta nykyisestä päärakennuksesta pikku koivikon kohdalla. Talon päädyissä kasvaneet juhannusruusut puhkeavat vielä nytkin samalla paikalla kukkaan juhannuksen jälkeen. Rakennuksen Vuokko Virolainen muistaa vielä siitä, että siellä asui ruskealaisia evakossa ja heidän Kaarina-tyttärensä Vuokko Virolainen olisi halunnut pikkusisarekseen ja jolle hän antoi kauneimman nukkensa näiden lähtiessä takaisin Karjalaan. Sen jälkeen Vuokko ei enää koskaan kuullut Kaarinasta ja tämän perheestä.
Rannan kartanon salin seinällä on valokuvia, joissa kartanon esi-isiä ja -äitejä. Alma Elisa Yttölä 17.9.1872 – 20.6.1948 ja Aleksander Viktor Streng 31.7.1873 -2.12.1947. Aleksander Viktor Streng, Vuokko Virolaisen vaari, joka oli Suurkylän vanhin poika, lähetettiin upseerikouluun Jyväskylän lyseon jälkeen tarkoituksena valmistua upseeriksi kuten isänsäkin. Hän ei kuitenkaan viihtynyt ollenkaan armeijassa vaan oli jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut maanviljelystä. Silmätulehdukseen nojautuen hän hankki todistuksen, ettei hän pysty upseeriksi ja aloitti opinnot Harjun maatalousoppilaitoksessa. Kirjeessään äidilleen hän kertoi työskentelevänsä kuin karhu ja valmistuttuaan koulusta hän kertoi tietävänsä maanviljelystä kaiken ja halusi näyttää sysmäläisille miten maata pitää viljellä. Isälleen hän kirjoitti toisaalta nöyrän, mutta toisaalta kovin itsevarman kirjeen. Ellei isä suostu myymään hänelle maata, hän lähtisi tilanhoitajaksi muualle. Isä suostuikin myymään hänelle Rannan kartanon ja myöhemmin hän peri vielä lisää maata vanhemmiltaan. Kerrotaan everstin tuskastuneen joskus Santun haluun saada lisää maata:” Sine sano, osta Veihkylä, osta Veihkylä, mutta mine sano sinulle, maksa sine ite.” Hän sai maita ja tuli tunnetuksi hyvänä maanviljelijänä, joka osasi käyttää hyväkseen uusia koneita ja muitakin uusia menetelmiä. Hän osallistui voimakkaasti kunnallis- ja talouselämään Sysmässä. Hän perusti Osuuspankin (maalaus Osuuspankin neuvotteluhuoneessa) kun ei saanut tarpeeksi velkaa Säästöpankista, jonka isännistöön hän kuului. Hänellä oli leipomo, jonka leivinuunista tehtiin aikoinaan myöhemmin sauna Vuokko Virolaisen ja hänen äitinsä käyttöön heidän muuttaessa kirkonkylään asumaan.
Vuokko Virolainen muistelee vaariaan jäyhänä, vaativana ja työteliäänä miehenä, jonka kanssa hän teki pitkiä kierroksia pelloilla. Pojantyttären pyyntöihin, koskivat ne kissan saamista tai rahaa, vaari useimmiten heltyi, vaikka hieman muristen.
Vuokko Virolaisen isä, Heikki Viktor ( Streng vuoteen 1936 saakka) Suurkylä syntyi 19.1.1907, kuoli 21.2.1940
Hän kävi Kokemäen maatalousoppilaitoksen ja valmistui Kurkijoen (Kannaksella) maatalousopistosta maatalousteknikoksi. Vuokko Virolainen kertoo, että koko suku oli aktiivisesti kiinnostunut maataloudesta. He tekivät yhdessä maataloudellisia retkiä ja järjestivät näyttelyitä ja maatalouteen liittyviä kilpailuja. Suojeluskuntatoiminta oli myös hänen sydäntään lähellä. Heikki Viktor hoiti kartanoa isänsä ohella ja tarkoituksena oli jäädä isän jälkeen tilanomistajaksi. Sota muutti suunnitelmat. “Vaikka viimeiseen mieheen saakka taistellaan, mutta periksi ei anneta ryssälle” kirjoitti hän Vuokon äidille rintamalta keskenjääneessä viimeisessä kirjeessään. Vanhempien toiveet eivät täyttyneet, vaan hän kaatui talvisodassa 1940. Vuokko Virolainen jäi 8 kuukauden ikäisenä orvoksi ja hänen ainoaksi lapsekseen.
Vuokko Virolaisen äiti Oli (Olga) Maria Ojanen (24.7.1911-25.10.1982) tuli miniäksi liikolalaisesta maanviljelijäperheestä. Äidin kunnankirjurikoulu jäi kesken, kun hänen äitinsä oli ilmoittanut:”Ne sellaset opinnot ovat turhia, tulevan emännän on osattava laittaa hyvää ruokaa ja sitä oppii vain talouskoulussa.” Vuokon isän talvisodassa kaatumisen 1940 jälkeen Vuokon äiti hoiti vaarin apuna tilaa kymmenen vuotta. Vaarin voimien vähetessä suku päätti jakaa tilan, josta oli luovutettu lukuisia siirtolaistiloja, kolmeen osaan. Isän muistoa päärakennuksen takana on lehtikuusimetsikkö.
Emännäksi kutsuttiin Vuokon täti Saara Peltola (12.10.1901-21.7.1988), joka oli erittäin “maahenkinen” ja jolla oli isännäksi sopiva puoliso Lauri Peltola (16.4.1900 – 19.1.1974 ja poikakin Heikki kasvamassa seuraavaksi isännäksi. Heikistä tuli isäntä 1965 ja Rikusta 1988.
Vuokon isän nuorin sisar Helena Streng Suurkylä Niemi koulutettiin suomenkielen maisteriksi, tällä hetkellä hänen lapsensa hallitsevat hänen osuuttaan uskollisina “kesäsysmäläisinä” (Kirsti Oksanen, Kaija Turkama ja Kyösti (Hekku) Niemi.
Vuokko Virolainen muutti äitinsä kanssa kirkonkylään asumaan taloon, jonka hän sai korvauksena tilanhoidosta isän kuoleman jälkeen.
Vuokko ja Erkki Virolainen ostivat Rannan kartanon päärakennuksen ympäristöineen vuoden 2002 alusta tarkoituksena viettää eläkepäiviä näissä ympyröissä. Vuokko palasi näin juurilleen ja Erkki hänelle rakkaaksi käyneelle seudulle, missä molemmat ovat yhdessä käyneet koulun luokkatovereina.
Sysmä tarjosi Erkille hyvät mahdollisuudet tärkeisiin harrastusmuotoihin kuten metsästykseen, kalastukseen, halkojenhakkuuseen ym. Erkki oli syntynyt Vuoksenrannassa Kannaksella ja tullut Sysmään viisivuotiaana. Yhdessä Vuokko ja Erkki kävivätkin Erkin kotitilalla Karjalassa ja Salmenkaidalla, jonne Vuokon isä hävisi muiden sysmäläismiesten mukana talvisodassa.
Varsinaisen elämäntehtävänsä Erkki Virolainen suoritti Turun yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professorina ja yliopistollisen keskussairaalan ylilääkärinä sekä lääketieteellisen tiedekunnan dekaanina. Vuokko puolestaan pääsi eläkkelleVarsinais-Suomen maaseutuoppilaitoksesta puutarhaopin lehtorin virasta.
Vuokko Virolainen jäi leskeksi 2010.
Rannan kartano on yksityiskoti.
Suurkylän kartano (Peter Streng)
Hovilan kartano (Antti ja Kristiina Korpinen)
Kun puhutaan Hovilan kartanosta, se yhdistetään yleensä senaattori Onni Schildtiin. Onni Schildtin nimi on jäänyt historiaan monella eri tavalla. Hän oli edistyksellinen maatalouden kehittäjä, senaattori, Sysmän Säästöpankin perustaja ja Itä-Hämeen ensimmäisen maanviljelysseuran alullepanija. Vanhemmiltaan nuori Onni Schildt sai perinnöksi vahvan siteen suomalaisuussaatteeseen; lääkäri Wolmar Styrbjörn Schildt tunnetaan henkilönä, joka on tuonut suomenkielen keskeiseen sanastoon eniten sanoja.
Onni Schildt opiskeli nuorena Ruotsissa ja Tanskassa maataloutta, keskittyen erityisesti karja-ja maitotalouteen. Tullessaan Sysmään hoitamaan sukunsa kartanoita, hän ryhtyi tarmokkaasti soveltamaan oppejaan käytännössä. Onni Schildtin mukana tuli seudulle ensimmäinen rauta-aura.
1860-luvulle Suomea koettelivat ankarat katovuodet ja silloin havaittiin yksipuolisen viljanviljelyn haavoittuvaisuus. Aiemmin välttämättömänä pahana pidettyä karjanhoitoa ryhdyttiin kehittämään ja etenkin voista tuli merkittävä kauppatavara.
Onni Schildt oli luonteeltaan edelläkävijä. Hänellä oli siuhen kaikki tarvittavat edellytykset. Kartanot takasivat taloudellisen pohjan ja hänellä oli uusinta tietoa ja paljon yhteyksiä. Schildt perusti myös meijeri-ja karjanhoitokoulun, joka toimi Hovilassa hänen kuolemaansa asti 1913. Tuolloin koulu siirrettiin Henrik Silenin isännöimään Nordenlundin kartanoon; siellä se toimi vuoteen 1934.
Vapaaehtoinen torpparivapautus
Onni Schildt muutti perintönä saamaansa Hovilan kartanoon vuonna 1876. Hovilan kartano oli tullut hänelle avioliiton kautta. Onni Schildtin äiti oli omaa sukua Wadenstjerna. Onni Schildtin maaomaisuus oli valtava -1900-luvulle tultaessa Schildt omisti yhteensä 6000 ha maata, mikä oli lähes kymmenesosa koko pitäjän pinta-alasta. Schildt oli kuitenkin havainnut ne epäkohdat, joita maaomistusoloissa tuohon aikaan vallitsi. Vuonna 1893 hän erotti maistaan 36 tilaa, joiden pinta-ala oli yhteensä yli 3000 ha. Tilat myytiin huutokaupalla, jolloin suurin osa tiloista joutui niiden entisille torppareille tai lampuodeille. Vapaaehtoinen huutokauppa pidettiin vuosia ennen yleistä torpparivapautusta ja se innoitti muitakin kartanonisäntiä parantamaan tilattoman väestön oloja.
Viime sotien jälkeen vaikeata siirtolaistilannetta helpotettiin muodostamalla kartanoiden ja muiden suurten tilojen maista ns. siirtolaistiloja. Hovilastakin muodostettiin 10 siirtolaistilaa, joihin metsät lunastettiin Rapalasta.
Hovilan padotusalue
Vuonna 1914 Hovilan kartano siirtyi Hartolasta kotoisin olevan Juho Hovion (entinen Porvari) omistukseen. Talousneuvoksen arvonimen saanut Hovio oli aikaansaapa kartanonomistaja. 1920-luvun alussa hän oli miettinyt, miten saada kartanoa ympäröivät Päijänteen lahdet hyödyllisempään käyttöön. Hovio sattui sopivasti puhumaan asiasta tutulle professori Kokkoselle, joka suunnitteli alueen patoamisen ja kuvattamisen. Hoviolla riitti päättäväisyyttä viedä hanke läpi epäilyistä huolimatta. 1950-luvulla julkaistu Pellervo-lehti ihasteli entisillä “lutakoilla” kasvavaa timoteitä ja apilaa. Kaikkiaan patoamalla kuivattiin alaa noin 60 ha, josta nykyäänkin on osa viljeltävänä. Vuonna 1925 Juho Hovio perusti Sysmän Höyrysaha -nimisen yrityksen, joka toimi 1980-luvulle asti, sahatavaraa vietiin Sysmästä mm. Englantiin. Yhtiö myytiin vuonna 1944 Asko Oy:lle, mikä seurauksena sahan alue tunnetaan edelleenkin Askon alueena.
Nykyään kartanon omistavat Antti ja Kristiina Korpinen. Hovilan kartano on yksityiskoti.
Historiaa
Hovilan kartanon historiassa törmätään tunnettuun Tandefelt-sukuun. Hovila kuului suvulle 1600-1700-luvuilla. Viimeinen Hovilan Tandefelt oli luutnantti Aadam Juhana Tandefelt, joka joutui sodassa saksalaisten vangiksi ja joutui lunnasrahat saadakseen antamaan kartanon serkulleen. Hän kuoli rutiköyhänä vuonna 1913. Hovilan seuraavaksi omistajaksi tuli Otto Wilhelm Magnus Wadenstjerna. Lähdeteoksissa häntä verrataan Onni Schildtiin – varatuomari Wadenstherna oli mm. aikanaan Sysmän kunnalliselämän keskeisimpiä vaikuttajia.
Hovilan päärakennuksen ensimmäiset osat ovat perimätiedon mukaan 1700-luvulta. Päärakennukseen johtavan kujan varrella on 1700-luvulta peräisin oleva vilja-aitta. Vilja-aitan kyljessä on tallessa taottu rengas, johon vieraat sitoivat hevosensa. Onni Schildt oli oli muuten kuuluisa siitä, että hän ei malttanut ajaa toisten hevosten perässä, kyytipojan oli parasta päästä toisten ohi tai senaattori saattoi hakea tuota pikaa toisen kuskin.
Alunperin yksikerroksiseen päärakennukseen on 1800-luvun loppupuolella lisätty poikipääty. Samanlainen poikipääty on myös Virtaan kartanon päärakennuksessa. Kartanoiden päärakennukset olivat aikanaan vaurauden ja vallan symboleja. Lienee ilmeistä, että päärakennuksia rakennettaessa ja uusittaessa mallia ja vaikutteita saatiin toinen toisiltaan.
Piekkolan lähde
1800-luvun puolivälissä Hovila sai kuuluisuutta kartanon tuntumassa sijainneen Piekkolan lähteen takia. Lähteen vettä oli jo vanhastaan pidetty terveellisenä elämänvetenä. Lähteelle tultiin pitkienkin matkojen takaa vaivoja hoitamaan. Vesi oli hyvin rautapitoista ja jonkun kerrottiin todella parantuneen vettä juotuaan. Kesäisin Piekkolan lähde oli suosittu seurustelupaikka, sen läheisyydessä oli kylpylaitos ja Betesdan kasino, jossa säätyläiset pitivät illanviettojaan. Ajan tapoihin kuului, että Sysmän vallasväki kävi talvisin tapaamassa ystäviään esim Loviisassa ja kesäisin näitä siteitä vahvistettiin kutsumalla loviisalaiset virkistäytymään Piekkolan lähteelle.
Etelä-Suomen Sanomat 29.9.1993
Suurkylän kartano on yksityiskoti.
