Maatalouslomitus on kotieläintilallisten, lomittajien ja hallinnon yhteistyön tulos. Sujuva viestintä on siinä oleellinen osa.
Sysmäläisellä Sisko Kivelällä on pitkä kokemus lomitusasioista lypsykarjatilallisena, jäsenenä lomituksen yhteistoimintaryhmässä, MTK-Sysmän puheenjohtajana ja MTK:n ja Melan valtuuskuntien jäsenenä.
Valtuuskuntien kokoukset alkoivat seminaarilla ja niistä syntyneet keskustelut olivat Kivelän mukaan antoisia.
– Etenkin Melan valtuuskunnissa lomitus oli aihe, joka kyllä keskustelutti, sanoo Kivelä.
Luottamushenkilön rooli oli tuoda kentän viestiä suoraan asioista päättävien pöytiin ja saada vastauksia viljelijöitä askarruttaviin kysymyksiin. Vaikuttamistyö oli pitkäjänteistä, sillä muutokset veivät aikaa ja ovat usein pitkäkestoisen työn takana.
– Tärkeää oli myös oppia tuntemaan ihmisiä, joille pystyi soittamaan myös kokousten välillä.
Yhteistoimintaryhmä on vuorovaikutuksen työväline
Paikallistasolla vuodesta 1997 toimineessa lomituksen yhteistoimintaryhmässä tuli esille, miten lomitukset sujuivat tai eivät sujuneet.
– Viljelijäedustajan kannalta oli tärkeää, että ryhmässä pääsi puhumaan lomituksista muiden viljelijöiden kanssa ja että lomitus oli kokousten ainoa aihe.
Sisko Kivelä välitti ryhmään tilojen toiveita ja heiltä tullutta kritiikkiä. Hän arvelee, että tilat antoivat suoraakin palautetta lomatoimistoon, mutta jos oli jokin kiperä paikka, niin se tuotiin myös edustajan kautta ryhmään keskusteltaviksi. Päätösvaltaa ryhmällä ei ollut, vaan se toimii nimenomaan tiedonkulun edistämiseksi.
Sisko Kivelän mukaan lomituksen yksittäiset ongelmat johtuivat usein siitä, että ihmiset, niin lomittajat kuin isännät ja emännät, ovat erilaisia persoonia ja heillä on eri tapoja tehdä töitä. Lomatoimistoa taas sitoo lait ja asetukset. Eri näkökulmia kuunnellen moneen asiaan saatiin ymmärrystä puolin ja toisin.
Ryhmässä käsiteltiin mm. työajan mitoituksen riittävyyttä ja miten lomatoimisto toimii, jos lomittaja ei tullut paikalle. Yksinyrittäjien tarve saada päivystysluonteista lomitusapua nousi myös esille. Lomittajille tärkeä asia on aina ollut työmatkojen pituus.
Millainen on onnistunut lomitus
Lomittaja tekee työnsä kullekin tilalle määritellyn työajan puitteissa. Jos lomituspäivään sattuu joku erikoistilanne, kuten poikimisia, niin joku vähäpätöisempi työ ei silloin mahdu mitoitettuun työaikaan. Jos lomituspäivä on viimeinen, työ voi jäädä tekemättä. Näissä tilanteissa viljelijän pitää osata erottaa pienet asiat suurista.
– Jos lomittajan lähtiessä tilalta eläimet ovat terveitä ja maito e-luokassa, niin silloin lomitus on onnistunut. Ei pidä harmitella, jos joku käytävä on lakaisematta tai joku työkalu eri paikassa.
Sisko Kivelän roolina on nykyään autella tarvittaessa navetalla, kun tila robottinavettoineen on pojalla. Sinällään tuiki tuttu navetta töineen saattaa tuntua jo vähän vieraalta.
– Jos en käy navetalla pariin viikkoon, niin pitää päivitellä itsensä ajan tasalle. Miettiä ja katsoa lehmien tietoja, että miten tämä nyt meneekään. Sama on lomittajilla aina edessä, kun he tulevat tutullekin tilalle, hän miettii.
Sisko Kivelä uskoo, että lomittajia tulee löytymään jatkossakin. Hän kehuu nuoria ammattilaisia, jotka ovat innostuneita alasta, osaavat tietotekniikan ja ovat kielitaitoisia. Lomittajat näkevät monenlaisia navetoita ja työtapoja eri tiloilla. Heitä kannattaa kuunnella ja ottaa omaan navettaan sopivat ideat käyttöön.
– Meidän tilallamme on ollut aina hyviä lomittajia. Kun joskus taitava lomittaja lopetti, olin huolissani, että löytyyköhän uutta yhtä osaavaa. Aina on löytynyt.
Kuva ja teksti: Irma Peltola