Jätehuollon asiakaspalvelu on ruuhkautunut, pahoittelemme vastausviiveestä aiheutuvaa haittaa!
Tietoa aluekeräyspistemaksujen laskutuksesta
Sysmän kunnan jätehuollon laskutus on valitettavasti viivästynyt pahoin. Jätehuollon järjestämisen siirtyminen Salpakierrolta Sysmän kunnan hoidettavaksi keskellä vuotta aiheutti laskutuskauden rikkonaisuuden. Sysmän kunnan ensimmäinen laskutuskausi oli 18.9.2022-30.9.2023, jolloin laskutimme jätehuollon perusmaksun ko. ajalta, mutta aluekeräyspistevuosimaksun laskutimme vain 9 kk arvosta ajalta 1.1.2023-30.9.2023. Vuoden 2023 osalta tällöin jäi laskuttamatta 3 kk arvosta aluekeräyspistevuosimaksua. Elokuussa 2024 laskutimme aluekeräyspisteiden käyttöön oikeutettujen vakituisten ja vapaa-ajan asukkaiden aluekeräyspistemaksun puuttuvalta 3 kk ajalta, jolloin laskutuskaudeksi tuli 1.10.2023-31.12.2023.
Koska jätetaksamme mukaan aluekeräyspistemaksu määrätään kalenterivuodeksi kerrallaan, korjasimme järjestelmäämme vuoden 2024 alusta aluekeräyspistemaksun vuosimaksuksi. Aikaisemmin järjestelmässämme oli virheellisesti tämä vuosimaksu jaettuna kuukausittaisiksi maksueriksi. Vuoden 2024 jätehuollon perusmaksu ja aluekeräyspistemaksu laskutettiin laskutuskaudelta 1.1.2024-31.12.2024.
Vuoden 2025 vuosimaksut tulemme laskuttamaan tammi-helmikuun aikana.
Sysmän kunnan jätehuoltomääräysten mukaan vakituisten ja vapaa-ajan asumisen kiinteistöjen haltijan on luovutettava asumisessa syntyvä kuivajäte kunnan järjestämän jätehuollon käsiteltäväksi. Lisäksi luovutusvelvollisuus koskee muita asumiseen verrattavia kiinteistöjä sekä kunnan palvelu- ja hallintotoiminnan kiinteistöjä sekä liikehuoneistoja, joissa syntyvä yhdyskuntajäte kerätään yhdessä asumisessa syntyvien jätteiden kanssa. Jätehuolto tulee järjestää näiden jätehuoltomääräysten mukaisesti.
Jätehuoltomääräykset
Sysmän kunnan haja-asutusalueella kiinteistön haltija sopii kiinteistökohtaisen astian tyhjennyksestä ottamalla yhteyttä Sysmän kunnan jätehuollon neuvontaan. Taajama-alueilla kiinteistön haltija sopii kiinteistökohtaisen jäteastian tyhjennyksestä ottamalla yhteyttä jätteenkuljetusyritykseen, joka on hyväksytty ELY-keskuksen ylläpitämään jätehuoltorekisteriin.
Jätehuollon järjestäminen -sivun alta löydät tietoja ja ohjeet kotinoutosopimusten, yhteisten jäteastioiden ja aluekeräyspisteiden käyttöön ja sopimusten tekoon sekä Sysmän kunnan alueen jätehuoltomääräykset ja jätetaksat.
Jätelaskutuksen infokirje aluekeräyspisteasiakkaille
Jätelaskutuksen infokirje kotinoutosopimusasiakkaille
Sysmän lajitteluasema osoitteessa Koskueentie 7c, palvelee ti ja to klo 12-18 sekä huhti-lokakuussa myös lauantaisin klo 10-14. Poikkeusaukioloajat sekä tietoja jätejakeiden vastaanottamisesta ja hinnastoista löydät Lajitteluasema -sivulta.
Romukioski palvelee lajitteluasemalla jälleen kesäkaudella 2025. Aukioloajat tarkentuvat myöhemmin.
RINKI-ekopisteisiin voit toimittaa kotitalouden pakkausjätteet:
Kartonkipakkaukset, lasipakkaukset, metalli, muovipakkaukset, paperi ja vaatteet
- S-market, Särkilahdentie 3, Sysmä
- K-Supermarket Suvituuli, Särkilahdentie 4, Sysmä
RINKI-ekopisteisiin liittyvät asiakaspalautteet voi laittaa palautelomakkeella 24/7. Asiakaspalvelu 0800 133 888 (maksuton) on avoinna
arkisin klo 7-21, lauantaisin klo 9-18, asiakaspalvelu@rinkiin.fi
Sysmän Apteekki vastaanottaa lääkejätteet.
Jätehuoltoon liittyvissä kysymyksissä, olettehan yhteydessä jätehuollon neuvontaan:
jatehuolto@sysma.fi
044 713 4553
Tiistaisin 12.00-15.00
Keskiviikkoisin 12.00-15.00
Torstaisin 12.00-15.00
Sysmän kunta/Jätehuolto
Valittulantie 5
19700 Sysmä