– Suomen kieli oli aluksi kaikkein hankalin asia lomittajan työssä, sanovat virolaiset maatalouslomittajat Andres Ailiste ja Eeri Lepikmäe.
Alkuvaiheessa vilkkaat virolaiset eivät uskaltaneet puhua juuri mitään, koska viron ja suomen kielten samankaltaisuudesta huolimatta joillakin sanoilla oli aivan eri merkitys, tai monta merkitystä. Väärinkäsitysten lisäksi huolestutti, että saattoi vahingossa sanoa jotain rumaa.
Niinpä oli varminta olla hiljaa, kunnes oli varma, että sana on suomeksi se mitä arveli.
– Alussa oli illalla kädet ja olkapäät aivan väsyneet ja kipeät, kun koko päivän piti puhua käsillä, välillä jaloillakin, nauraa Andres Ailiste.
Ailiste kertoo, että kerran oli jäniksenjäljet talon pihassa, mutta hän ei uskaltanut sanoa niistä emännälle. Hän näytti jälkiä ja hyppeli ja matki jänistä, jolloin emäntä totesi, että jäniksenjäljet.
Viron kielessä mm. ”korista ruumiit” tarkoittaa ”siivoa huoneet”, ja jos Virossa pyytää viinerin ja kahvin, tuo tarjoilija kahvin kanssa nakin.
– Kerran pyydettiin hakemaan tikkaat ja en yhtään tiennyt mistä oli kyse. Tikkaat on viroksi redel, kertoo Eeri Lepikmäe.
Kieli haltuun vähitellen
Andres Ailiste tuli Suomeen 2003 Tallinnassa varta vasten järjestetyn lomittajarekrytoinnin kautta. Vaatimuksia olivat suomen kielen taito ja oma auto, joita hänellä ei ollut kumpaakaan. Taskussa oli kuitenkin agrologin paperit.
– En ymmärrä vieläkään, miksi minut valittiin, hän nauraa.
Eeri Lepikmäe aloitti lomittajana ensin Pielavedellä. Täti oli siellä töissä ja häneltä oli kysytty sopivia henkilöitä Virosta lomittajiksi. Eeri Lepikmäe teki Pielavedellä työsopimuksen tulkin avustuksella vuonna 1987.
Virolaisia ei paikkakunnalla juuri ollut ja siksi Eeri oli siksi paljon tekemisessä ja myös ystävystyi esimiehensä Veijo Klemetin kanssa.
– Juttelimme ihan kaikesta ja kielitaito kehittyi siinä sivussa.
Andres Ailisten tullessa Suomeen, työt alkoivat parin viikon kielikurssilla, joka pidettiin maatalouskoululla Asikkalassa. Lisäksi kuunneltiin ahkerasti radiota ja myöhemmin katsottiin televisiota. Sittemmin kielitunteja oli kerran viikossa.
– Ammattisanaston oppi tiloilla nopeasti, koska sitä tarvittiin koko ajan. Muu oli vaikeampaa. Sekin vaikutti, että Sysmä-Hartola-Pertunmaa-alueella oli tuolloin 18 virolaista maatalouslomittajaa ja vietimme paljon aikaa keskenämme, sanoo Ailiste.
Kaikki on muuttunut
Kummallakaan ei ollut Suomeen tullessa lehmien hoidosta työkokemusta.
– Lehmiä oli kyllä nähty, mutta emme osanneet lainkaan lomittajan töitä. Perehtyminen kävi kuitenkin nopeasti, koska ennen tilat olivat pieniä ja niillä oli vain muutama lehmä. Oli paljon käsityötä, piti lapioida. Helppo oppia! he sanovat.
Eeri Lepikmäe suoritti Pielavedellä lomittajan ammattitutkinnon. Sysmän lomitusjohtaja Taina Blomqvist sanoi ensin, että Sysmässä ei ole tarvetta uudelle lomittajalle.
– Otin esiin tutkintotodistukseni ja kun Taina oli lukenut sen, hän kysyi, koska voin aloittaa!
Alkuvuosina palkka houkutteli Suomeen. Silloin pystyi myös tekemään 4–6 viikkoa putkeen töitä ja sen jälkeen sai olla Virossa useamman viikon. Nyt palkkaero on kaventunut, mutta muut edut ovat edelleen täällä paremmat. Andres Ailiste sanoo olevansa Suomelle kiitollinen työmahdollisuudesta, jota hänelle on kertynyt jo 21 vuotta.
– Nyt tärkeää on varmuus huomisesta, että työtä on, sanoo Andres.
– Varmuutta tuo myös, että työnantaja on kunta ja valtio, eikä yksityinen yritys, lisää Eeri.
Miehet pohtivat, että itse työssä kaikki on muuttunut ja muutos varmaan jatkuu, mutta miten, sitä ei voi tietää. Nyt on tietokoneet, isot karjat ja traktorit. Työmatkat ovat satunnaisesti hyvin pitkiä, jos joku kollega sairastuu ja pitää paikata hänen työpäivänsä.
– Minun ennätykseni on 432 kilometriä päivässä, sanoo Ailiste. Lepikmäe on puolestaan asunut kolme päivää Kotkan lähellä ollessaan siellä lomituskeikalla.
Osa lomitustiloista on samoja, joille Ailiste tuli 21 vuotta sitten, mutta yrittäjäsukupolvi on vaihtunut.
– Ennen pelasin shakkia pikkunassikan kanssa aamukahvipöydässä ja nyt tuo nassikka on isäntä, jonka kanssa voi ottaa kaljaa, hän nauraa.
Eeri on eläkeiän kynnyksellä, mutta paluu Viroon saa vielä odottaa, koska hänen puolisonsa on töissä Sysmässä. Andreskin palaa aikanaan kokonaan Viroon, mutta hänellä on vielä työuraa toistakymmentä vuotta jäljellä.
– Siellä on perhe, suku, kaikki, Andres Ailiste toteaa ja Eeri Lepikmäe nyökkää vieressä.
Kuva ja teksti: Irma Peltola