Valitse sivu

Hanke toteutetaan yhdessä Envitecpolis Oy:n kanssa. Envitecpolis on suomalainen asiantuntijayritys, joka tarjoaa ruokaketjun toimijoille laskenta- ja asiantuntijapalveluita päätöksenteon tueksi energian, talouden ja ympäristön alueilla. Envitecpoliksella on laaja ja pitkäaikainen kokemus biokaasulaitosinvestointien kannattavuuden tarkasteluista sekä investointiprosessien eteenpäin viemisestä.

Hankkeessa selvitetään alueen maatalousbiomassojen energiapotentiaali. Selvityksen avulla saadaan tietoa alueen maatilojen yrittäjien kiinnostuksesta toteuttaa biokaasulaitosinvestointi. Sysmän ja Hartolan alueella on suhteellisen paljon maidontuotannon ja lihakarjatuotannon parissa toimivia tiloja ja alue nähdään kiinnostavana myös Valtatien 4:n läheisen sijainnin suhteen. Lisäksi selvitys tarkastelee, onko mahdollinen investointi taloudellisesti kannattavaa ja löytyykö biokaasulle markkinaa esim. paikallisten kuljetusyrittäjien toimesta.

Selvitystyö alkaa joulukuun aikana ja kartoitus esitellään kaikille avoimessa tilaisuudessa Sysmän Teatteritalolla (Väihkyläntie 1) 2.4.2025 klo 11-14.

Selvitystyölle on myönnetty Päijät-Hämeen liiton AKKE-rahoitusta

Selvitys tukee Päijät-Hämeen maakuntaohjelmaa, energiaomavaraisuussuunnitelmaa, kestävää kehitystä sekä luo samalla uusia liiketoimintamahdollisuuksia maatalouden alalle. Investoinnin toteutuessa biokaasulaitoksella on positiivinen vaikutus myös maatalouden hiilipäästöihin. Hanke lisää toimijoiden mahdollisia jatkorahoitus- ja kehitystoimenpiteitä, mikäli investointiedellytykset johtavat esiselvityksen jälkeen tuotantolaitoksen toteutukseen. Parhaassa mahdollisessa skenaariossa syntyy uusia työpaikkoja, yrittäjyyttä, tutkimus- ja kehitystoiminnan mahdollisuudet lisääntyvät ja alueen elinvoima vahvistuu.

Kyselyt ja lisätiedot:

Sysmän kunta elinvoimakoordinaattori Tarja Kirmula (etunimi.sukunimi@sysma.fi) puh. 044 713 4511

Envitecpolis Oy projektipäällikkö Henri Karjalainen (etunimi.sukunimi@envitecpolis.fi) puh. 044 505 8373

Sysmän kunta vt.kunnanjohtaja Lasse Peltonen (etunimi.sukunimi@sysma.fi) puh. 044 713 4504