Valitse sivu

Yleistä

Elämme aikoja, jolloin talouden ennustaminen on suhteellisen vaikeaa. Sote-uudistuksen jälkimainingit, työllisyyspalveluiden tuleva uudistus ja talouskriisi ovat tekijöitä, joiden kokonaisvaikutuksia kuntakentässä on erittäin vaikea arvioida. Sysmän kannalta on toki positiivinen asia, että valtionosuusuudistus siirtyi eteenpäin, koska Sysmä on ollut tässä voittajien puolella. Tuleva talousarviovuosi 2025 ja suunnitelmavuosi 2026 mennään vielä näin, mutta miten jatkossa? Tulevassa VOS-uudistuksessa jokainen kunta toivoo olevansa voittaja. Se on kuitenkin mahdoton yhtälö, sillä rahaa ei ole jaossa yhtään enempää. Se tulee tarkoittamaan sitä, että kun jokin kunta saa rahaa, otetaan se toiselta kunnalta pois. Saamme nähdä, miten tämä ns. ”nollasumma-peli” tulee vaikuttamaan Sysmässä.

Sysmän talous ja investoinnit

Sysmän kunnan talousarvio näyttää noin 800 t € ylijäämää. Myös suunnitelmavuodet näyttäisivät ylijäämäisiltä ja olisivat suurin piirtein samaa suuruusluokkaa kuin tulevana vuonna 2025. Sysmä on hyötynyt valtionosuuksissa sotetasauksista ja nyt kun valtionosuusuudistus lykkääntyi vuodella niin seuraavat 2 vuotta ovat vielä melko hyvin ennustettavissa. Sysmän kunnan talouden tunnuslukuja sekä muita tunnuslukuja voit tarkastella hiljattain käyttöönotetusta kuntakortista.

Investoinneissa keskitytään vuonna 2025 infraan, korjataan katuverkkoa sekä vesi- ja viemärilaitosta​. Vuonna 2025 investoinnit ovat n 2,5 milj. eur. Olen investoinneista teknisen johtajan kanssa samalla linjalla. Sysmällä on maan alla korjausvelkaa ja nyt on oikea aika keskittyä infran kunnostamiseen. Lisäksi katuverkko kaipaa päällysteitä. Tiestön parannustarpeita on ympäri Suomen. Hartaasti toivon, että Elyn kukkaro rakoilisi Elyn vastuulla olevien tieosuuksien parantamiseen Sysmän alueella. Keskeisinä Mt 612 Sysmän keskusta-Luhanka, Mt 413 Sysmän keskusta-Valittula. Lisäksi Mt 4131 Sysmän keskusta-Suopelto tarvitsisi päällysteen uusimista. Infran kunnostamisen lisäksi Ohrasaaren kehittäminen jatkuu ja toivottavasti saamme oman investointirahamme lisäksi myös hankerahoitusta.

Senaattikiinteistöjen toimitilaohjelma valmistui syksyllä -24 ja siitä saamme tärkeää tilastotietoa kiinteistömassan hoitoon ja päätöksentekoon. Tulevina vuosina tarkastellaan myös kunnan vuokra-asuntokantaa ja tehdään päätöksiä siitä mitä kiinteistöjä pidetään, kehitetään, myydään tai puretaan​. Vuokrataloyhtiön nykytila ei ole häävi ja korjausvelkaa on kertynyt jo lähes kestämätön määrä. Toivon Vuokrataloyhtiön tilanteen korjaamiseksi päättäjiltä yksituumaisuutta ja kunnan kokonaisedun hahmottamista, jotta asiaan saataisiin välttämätöntä parannusta. Tämä prosessi tulee varmasti herättämään tunteita ja keskustelua, mutta toivon asiaa lähestyttävän faktojen, talouden ja riskinhallinnan näkökulmasta riittävän analyyttisesti.

On tärkeää, että nykyisiä työpaikkoja ja elinkeinoja ylläpidetään. Maa- ja metsätaloudella on ollut ja tulee olemaan iso rooli Sysmän tulevaisuudessa. Tämän lisäksi Sysmässä on monipuolista yritystoimintaa, joista jokainen on kunnalle yhtä tärkeää. Uusia avauksia voisi olla luvassa luontomatkailusta ja sen kehittämisestä. Varsinkin järvimatkailun kehittäminen ja Suur-Päijänteen rengasreitti on kiinnostava avaus, jonka pilotointiin Päijät-Hämeen liitto on myös ilmaissut vahvan kiinnostuksensa edunvalvonnan näkökulmasta. Tämä tarkoittaisi yhteyden palauttamista välille Sysmä-Kuhmoinen (Padasjoki), jolloin juotavan hyvä Päijänne voitaisiin ylittää itä-länsi suunnassa. Tällä reitillä liikennöi aiemmin Autolautta Linta aina vuoteen 1999 asti.

Kunta on myös päättänyt aloittaa taajamassa keskeisten alueiden kaavoituksen päivittämisen ja se luo mahdollisuuksia mielenkiintoisille ja houkutteleville kaavahankkeille, joiden toivotaan kiinnostavan ulkopuolisia investoijia. Kunnan tehtävä on mahdollistaa liiketoiminta, ei osallistua siihen. Talasniemen kaavan on tarkoitus edetä hyväksymisvaiheeseen vuoden 2025 aikana.

Kunnanvaltuutetut etsivät hyvän arjen reseptejä

”Sysmän kunnanvaltuutetut ovat työstäneet syksyn 2024 aikana näkemyksiään kunnan tulevaisuudesta. Työstämisessä hyödynnettiin ensimmäistä kertaa osallistavaa työskentely-tapaa, mikä oli monelle valtuutetulle uusi, mutta hyvä kokemus. Aktiivinen työskentely auttoi ymmärtämään erilaisia näkökulmia entistä paremmin, ja työskentelyn aikana käytiin syvällisiäkin keskusteluja kunnan monivaiheisesta menneisyydestä ja nykytilasta. Projektiin osallistuneet valtuutetut päätyivät esittämään, että Sysmässä palattaisiin perusasioiden äärelle: luomaan hyvää kuntaa ja arkea kaikenikäisille kuntalaisille. Osallistuneet valtuutetut esittävät, että kunnassa ryhdytään panostamaan erityisesti lapsiperheiden ja työikäisten hyvän arjen edellytyksiin. Lisäksi lapset, kouluikäiset ja nuoret nähdään tärkeinä sidosryhminä. Ympärivuotiset työllistäjät ovat edellytys lapsiperheiden ja työikäisten pysymiseksi kunnassa. Haastatteluiden pohjalta tunnistetut hyvän arjen reseptit kirjattiin projektin loppuraporttiin. Hyvän arjen reseptit yllättivät tavallisuudellaan: “Oli yllättävää huomata, miten tavallisia ja pieniäkin asioita kuntalaiset toivovat ja tarvitsevat.” – projektiin osallistunut valtuutettu. Kun Sysmän kunnanvaltuusto on käsitellyt projektin tulokset ja tahtotilan, toimenpiteitä ja aikataulua hyvän arjen edellytysten rakentamiseksi ryhdytään konkretisoimaan osana kunnan tulevaa strategiatyötä.”

Kunta on kuntalaisia varten ja Sysmä pärjää omilla vahvuuksillaan. Nyt toteutettu valtuutettujen Tahtotila-työskentely on vaatinut valtuutetuilta vahvaa sitoutumista ja kiitän heitä tästä. Hiki on hitsannut joukkueen ja käsitykseni mukaan työskentelymalli on antanut myös osallistuneille valtuutetuille paljon. Valtuutettujen ”joukkuehenki” on erittäin tärkeässä roolissa, kun he päättävät kuntalaisten valtuuttamina kunnan asioista ja tulevaisuuden linjauksista. Toivottavasti myös tuleviin kuntavaaleihin asettuu ehdolle ehdokkaita, joilla on vahva halu rakentaa yhdessä ja yhteistyössä Sysmälle hyvää tulevaisuutta. Näillä eväillä Sysmä voi luottavaisin mielin suunnata kohti tulevaa vuotta 2025.

Samalla haluan kiittää kuluneesta vuodesta virkahenkilöstöä, luottamushenkilöitä, kuntalaisia ja vapaa-ajan asukkaita hyvästä yhteistyöstä ja mielenkiintoisesta vuodesta!

Luonnollista loistoa kaikille vuodelle 2025!

Lasse Peltonen
vt. Kunnanjohtaja